Tarkkaan ajoitettu ”Pogmentary” täytti brittilehtien etusivut – Manchester Unitedin neuvottelutaktiikalle ruoskaa

Amazon Prime julkaisi perjantaina Paul Pogbaan keskittyvän Pogmentary-dokumentin, jonka trailerissa tähti toistaa slogania Je suis né pret – olen syntynyt valmiina. Valmis jatkamaan uraansa Manchester Unitedissa ranskalainen ei kuitenkaan enää ollut, vaan on matkaamassa mitä suurimmalla todennäköisyydellä takaisin Juventukseen.
United tarjosi pelaajalle uutta kontrahtia viime kesänä – eli vaiheessa jossa tämä oli jo vapaa suunnittelemaan tulevaisuuttaan, viimeisen sopimusvuoden käynnistyttyä. Pogba, ja hänen tänä keväänä edesmennyt agenttinsa Mino Raiola kieltäytyivät. Nyt ilmestyneen dokumentin markkinointiin saatiin päätähdeltä oivat lainaukset.
– Miten seura voi sanoa, että absoluuttisesti haluaa pitää pelaajan, eikä sitten tarjota mitään? Ajatusprosessini menee nyt niin, että aion näyttää Manchester Unitedille heidän tehneen virheen viivytellessään (tarjouksen tekemistä). Aion näyttää sen myös muille seuroille.
Dokumentin julkaisuajankohta on luonnollisen harkittu, ja näyttää osuneen oikeaan. Juuri tälle aamulle englantilaislehdistöllä ei ollut muita riittävän suuria skuuppeja tarjolla, joten julisteet kirkuvat gradumateriaaliksikin kelpaavia rivejä Pogbasta.
– You didn’t £ove me enough, lööppää Mirror, ehdottaen pelaajan tehneen jatkopäätöksensä rahaperusteisesti.
– Beware of the Pog – Old Trafford flop barks warning, otsikoi Daily Star.
Daily Express pysyy maltillisempana, mutta antaa sekin sanavalinnallaan mahdollisen viittauksen rahaan.
– Pogba: United didn’t value me.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”

- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”