The Telegraph: Todd Boehly luvannut Thomas Tuchelille kuusi vahvistusta
Chelsea tulee vahvistumaan ensi kaudelle tukevasti, kertoo The Telegraph.
Lehden mukaan seuran uuden omistajatahon keulakuva Todd Boehly on luvannut manageri Thomas Tuchelille kuusi vahvistusta, eikä seuran yleisen linjan tuntien kyse ole aivan pikkutekijöistä.
Ison profiilin huhu koskee Juventus-toppari Matthijs de Ligtiä, jonka sopimukseen sisältyy peräti 120 miljoonan euron suuruinen siirtopykälä. Viimeiset tiedot Italiasta kertovat kuitenkin, että hollantilainen on jättänyt seuralle siirtopyynnön, jonka myötä tämän uskotaan olevan hankittavissa noin 80 miljoonalla eurolla.
Lähde arvioi, että Tuchelilla on käytettävissään hankintoihin noin 200 miljoonaa puntaa (yli 230 miljoonaa euroa), ja tämä summa saattaa vielä kasvaa mahdollisten pelaajamyyntien seurauksena.
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen