Evertonin suuri sankari jätti seuran: ”Massiivinen, uskomattoman vaikea päätös”
Duncan Ferguson on jättänyt Evertonin, tarkoituksenaan edetä managerin uralla. Kyse ei ole aivan pienestä siirrosta, puhutaanpa sitten pelaajasta tai valmentajasta.
Skotlantilainen saapui Merseysiden siniselle puolelle vuonna 1995, ja iski itsensä seuran sisimpään ampumalla ensimmäisen Toffees-maalinsa Liverpoolin verkkoon. Otteluita hyökkääjälle kertyi seurassa kahden erillisen jakson aikana, kymmenessä vuodessa kaikkiaan 273, maaleja niissä 73. Ferguson toimi joukkueen kapteenina kolmen eri valmentajan alaisuudessa.
50-vuotiaan viimeinen Everton-tehtävä oli toimi Frank Lampardin apuvalmentajana kaudella, joka oli lähellä johtaa putoamiseen Valioliigasta.
– Se oli vaikea viimeinen kausi, mutta seura on ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan. (Edustus)joukkue on hyvissä käsissä Frankin johdossa. Hän olisi halunnut minun jäävän.
– (Lähteminen) oli massiivinen, uskomattoman vaikea päätös minulle. On kuitenkin otettava seuraava askel kohti managerin tehtäviä. Väliaikaismanagerina toimiminen on antanut minulle siihen itseluottamusta.
Ferguson toimi valmentajana Evertonin akatemiassa, ja vastasi tilapäismanagerina edustusjoukkueen otteista kahden erillisen jakson aikana.
Lähde: Everton
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”