VIRALLISTA: West Ham maksoi toistakymmentä miljoonaa keskikenttäpelurista: ”Elinikäinen Hammer”
West Ham United on hankkinut keskikenttäpelaaja Flynn Downesin Swanseasta. Kauppa maksoi seuralle reilut 10 ja puoli miljoonaa euroa. 23-vuotias on ammattiuransa osalta Ipswichin kasvatti, mutta kertoo olevansa lapsuudesta saakka itälontoolaisten vankkureissa.
– Tuntuu surrealistiselta päästä liittymään poikavuosien joukkueeseen. Olen lapsesta saakka unelmoinut pelaavani joskus täällä. Tämä on minun seurani, joten en voisi tällä hetkellä olla onnellisempi, Downes sanoo West Hamin sivustolla.
– 23 vuotias elinikäinen Hammer liittyy seuraan Swansea Citystä viisivuotisella sopimuksella, joka sisältää option yhdestä lisävuodesta, tiedote kertoo.
Manageri David Moyes näkee yhtäläisyyksiä viime kauden tähteensä.
– Hankimme Jarrod Bowenin vastaavanlaisessa tilanteessa Hullista. Pyrimme aina löytämään Mestaruussarjasta sellaisia poikia, jotka ovat valmiita ottamaan askeleen ylöspäin.
LUE MYÖS:
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen