MD: Barcelona savustaa tähtipelaajaansa Manchester Unitediin
FC Barcelona on tehnyt Frenkie de Jongille tiettäväksi, että hänen pitää lähteä seurasta ja liittyä Manchester Unitediin. Alankomaalainen keskikenttäpelaaja siirtyi Ajaxista Barcelonaan 75 miljoonaa euroa vastaan vuonna 2019, mutta hän on ollut siirtospekulaatioiden kohteena viime kauden päättymisestä lähtien.
Fabrizio Romano raportoi torstaina, että Barça ja United ovat päässeet yhteisymmärrykseen siirtosumman suuruudesta. Manchesterilaisseura maksaa De Jongin oikeuksista vähintään 75 miljoonaa euroa. Korvaus voi kasvaa ehtojen myötä kymmeneen miljoonaan euroon.
De Jongin tiedetään haluavan jäädä Barcelonaan, mutta Mundo Deportivossa julkaistun jutun mukaan Blaugrana painostaa De Jongia suostumaan siirtoon. Julkisesti Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta on vakuutellut ”tekevänsä kaikkensa”, jotta De Jong jäisi seuran vahvuuteen eikä lähtisi Englantiin.
Barcelona on pakkotilanteessa. Välttyäkseen rikkomasta taloudellisen reilun pelin sääntöjä, sen pitää myydä De Jong. De Jongin siirto vapauttaisi noin 30–35 miljoonaa euroa tilaa palkkakaton alle.
Manchester United kaavailee De Jongista tärkeää palasta keskikentälle. Juonikkuudestaan ja monipuolisuudestaan tunnettu De Jong onnistui viime kaudella neljä kertaa maalinteossa pelaamissaan 47 ottelussa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin