Crystal Palacen uusi hankinta kertoi joutuneensa kiristyksen uhriksi – ”Ryhdymme kaikkiin tarvittaviin oikeudellisiin toimiin”
Crystal Palacen uuden keskikenttäpelaajan Cheick Doucourén agentti sanoo, että hänen asiakkaansa on joutunut kiristysyrityksen uhriksi siirryttyään lontoolaisseuraan.
Malin A-maajoukkueessa kahdeksan kertaa esiintynyt Doucouré, 22, liittyi Palacen riveihin tänä kesänä ranskalaisesta Lensistä, joka sai hänen siirrostaan 21.3 miljoonan euron korvauksen.
Doucouréa edustava Alexis Rutman sanoo Crystal Palacen ja Malin jalkapalloliiton tuella julkaisemassaan lausunnossa, että kiristäjät ovat vaatineet Doucourélta ja hänen lähipiiriltään rahaa, jotta he eivät paljastaisi pelaajan ”kaksoisidentiteettiä”.
Lausunnon mukaan kiristäjät ovat pommittaneet Doucouréa WhatsApp-viesteillä hänen siirryttyään Crystal Palaceen. Rutman sanoo, että kiristäjien väitteet perustuvat ”vääriin asiakirjoihin”.
– Nämä henkilöt väittävät väärillä todisteilla, että päämiehelläni olisi kaksoisidentiteetti, ja vaativat rahasumman maksamista vastineeksi vaikenemisestaan, kommentoi Rutman lausunnossa.
– Päämiehelleni ja hänen lähipiirilleen on osoitettu viime päivinä useita tämänsuuntaisia Whatsapp-viestejä, joihin on liitetty vääriä asiakirjoja.
– Ryhdymme kaikkiin tarvittaviin oikeudellisiin toimiin sekä rikos- että siviilioikeudellisessa mielessä näitä henkilöitä vastaan mutta myös kaikkia niitä vastaan, jotka tukevat, hyväksyvät tai välittävät, missä tahansa muodossa, tällaisia toimia ja/tai tällaisia herjaavia syytöksiä.
Crystal Palacen manageri Patrick Vieira antoi lehdistötilaisuudessa täyden tukensa Doucourélle.
– Puhuin hänelle ja hänen asianajajalleen. Tietenkin minä ja seura tuemme pelaajaa täysin.
– Tämä on asia, jota hän pelaajana ja me jalkapalloseurana emme voi hyväksyä.
Lähteet: Goal, AFP
LUE MYÖS:
- West Ham -manageri Nuno Espírito Santo kiehui erotuomarin päätöksestä: ”On vaikeaa hyväksyä tätä”
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi