Viime kausi

Southamptonin kannattajat ovat saaneet viime vuosina tottua siihen, että joukkueelta voi odottaa päivästä riippuen ihan mitä tahansa, ja sama jatkui myös viime kaudella.

Ralph Hasenhüttlin neljäs täysi kausi Saintsin peräsimessä oli silkkaa vuoristorataa.

Ensimmäinen voitto irtosi vasta kahdeksannella kierroksella, mutta heti perään Southampton pelasi kolme ottelua tappioitta. Seuraavaa voittoa odoteltiin lähes kaksi kuukautta, mutta toisaalta Hasenhüttlin ryhmä hävisi marras- ja maaliskuun välillä vain kaksi sarjaottelua.

Helmikuun jälkeen voittoja tuli kuitenkin enää vain yksi kappale. Southampton keräsi 12:sta viimeisestä ottelustaan ainoastaan viisi pistettä ja putosi ryminällä kärkikymmeniköstä. Lopullinen sijoitus oli 15:s, eikä putoamisviivaan jäänyt kuin viisi pistettä etäisyyttä.

Parhaimmillaan Southampton pystyi haastamaan minkä tahansa seuran, mutta huonoimpina päivinään sitä ei tunnistanut Valioliiga-joukkueeksi. Huhtikuussa Saints hävisi Chelsealle kotikentällään 0-6, ja viikkoa myöhemmin se kaatoi Arsenalin samalla näyttämöllä 1-0.

Southamptonin onneksi kauden toinen kolmannes sujui joukkueelta niin hyvin, ettei putoamisuhka ehtinyt yllättää satamakaupunkia.

Kesän siirtoikkuna

Southampton on painottanut siirtoikkunassa nuoria hankintoja ja koittanut pitää kosiskelijat loitolla sen avainpelaajista, etenkin kapteeni James Ward-Prowsesta, 27.

Saintsista lähti viime kauden jälkeen kaksi maalivahtia, mutta tilalle on tullut kaksi veräjänvartijaa. Alex McCarthy aloittanee ykkösvahtina, mutta hänen kirittäjikseen ovat saapuneet pitkillä sopimuksilla Gavin Bazunu, 20, ja Mateusz Lis, 25, joista toisen odotetaan lähtevän lainalle.

Lisäksi toppariosastolle on hankittu Saksan pääsarjassa ja nuorten maajoukkueissa vakuuttanut Armel Bella-Kotchap, 20, joka saattaa taistella Bazunun kanssa tämän kauden läpimurtopelaajan tittelistä.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Gavin Bazunu on pelannut jo kymmenen ottelua Irlannin A-maajoukkueessa. Kuva: Getty Images

Keskikentälleen Southampton on hankkinut Roméo Lavian, 18, Manchester Cityn akatemiasta sekä Joe Aribon, 26, Rangersista. Ariboa käytettiin viime kaudella myös kärkenä, mutta hänen luontainen pelipaikkansa on keskikentällä.

Viime kaudella isoja minuutteja kärjessä pelasi Chelseasta lainattu Armando Broja, mutta tänä kesänä Southampton hankki uuden kärkipelaajan pysyvästi omakseen. Broja palasi Chelseaan, mutta Saints pulitti Bordeaux’lle 13 miljoonaa euroa Sékou Marasta, 19, joka teki viime kaudella Ranskan liigassa kuusi maalia, peliminuutteihinsa nähden kunnioitettavan määrän.

Myös Blackburnin Ben Brereton Díazia, 23, on huhuttu Southamptonin uudeksi hyökkääjäksi, mutta hänet on yhdistetty myös moneen muuhun seuraan.

Maran lisäksi Southamptonin ryhmässä varsinaisia keskushyökkääjiä joukkueessa ovat Ché Adams, 25, ja Adam Armstrong, 25, joiden näytöt Valioliiga-tasolla ovat olleet korkeintaan keskinkertaisia tai kohtalaisia.

Avainpelaajat, valmennus ja ihanneavaus

Ralph Hasenhüttl on hionut 4-2-2-2-formaatiotaan Southamptonissa jo hyvän aikaa, ja se on tuottanut tulosta – välillä.

Southampton pelaa neljän puolustajan alakerralla ja kahdella keskikentän pohjapelaajalla.

Alkavalla kaudella tolppien välissä Alex McCarthya haastanee ensisijaisesti Gavin Bazunu.

Mohammad Salisu, 22, ja Jan Bednarek, 25, muodostavat luotettavan topparikaksikon, mutta Armel Bella-Kotchap kärkkyy paikkaa avauksesta. Lyanco, 25, ja Jack Stephens, 28, tuuraavat keskuspuolustajina.

Oikeana laitapakkina aloittaa Kyle Walker-Peters, 25, sillä viime kauden läpimurtopelaaja Tino Livramento, 19, loukkasi polvensa keväällä vakavasti ja on luultavasti vielä pitkään sivussa.

Livramenton kuntouduttua Walker-Peters voi kisata minuuteista myös puolustuksen vasemmalla laidalla Romain Perraud’n, 24, kanssa. Oikealla puoliskolla tuurajana toimii Yan Valery, 23.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Tino Livramento siirtyi Southamptoniin viime kaudeksi Chelseasta. Kuva: Getty Images

Keskikentän pohjalla pelaavat James Ward-Prowse, 27, ja Oriol Romeu, 30, joilla on valtava vastuu niin pelinrakentelussa kuin vastustajan hyökkäysten rikkomisessa. Kaksikko on tottunut kahmimaan kortteja urallaan. Ibrahima Diallo, 24, paikkaa tarvittaessa. Roméo Lavialla on vielä Valioliiga-debyytti tekemättä, mutta nuori belgialaislupaus saattaa saada paljonkin minuutteja tällä kaudella.

Formaation neljä ylintä pelaajaa vaihtelevat vastustajasta ja vireestään riippuen. Stuart Armstrong, 30, Nathan Redmond, 28, Mohamed Elyounoussi, 27, ja Theo Walcott, 33, saattavat pelata yhdellä kierroksella laitahyökkääjänä ja seuraavalla kierroksella kärjessä. Myös Joe Aribo nähtäneen kauden mittaan usemmallakin eri pelipaikalla.

Keskushyökkääjän paikat ovat Southamptonin isoin ongelmakohta. Ché Adams on yltänyt parhaimmillaan Valioliigassa vajaan kymmenen maalin kauteen, mutta Adam Armstrongilla ja Sékou Maralla riittää vielä runsaasti todistettavaa pääsarjatason peleissä.

Näin käy

Mitä Southamptonilta voi odottaa? Parhaimmillaan näyttävää ja tehokasta jalkapalloa, joka saattaa viedä joukkueen jopa kärkikymmenikköön. Huonoimmillaan karmeaa räpellystä ja täydellisiä sulamisia paikkakunnasta ja vastustajasta riippumatta.

Jos Hasenhüttlin avainpelaajat pysyvät terveinä ja toteuttavat itävaltalaisluotsin prässi- ja juoksuvoimaista visiota, Southampton on uhka lähes sarjan jokaiselle joukkueelle.

Hasenhüttl ei ole kuitenkaan enää pariin vuoteen saanut sapluunaansa toimimaan siten, että se kantaisi pitkälle kauden loppuun saakka. Viime kauden loppupuolella Southampton poikkesi harvinaisen usein Hasenhüttlin luottojärjestelmästä, mutta pisteitä ei herunut sen enempää.

Nähtäväksi jää, jatkaako Southampton 4-2-2-2-muodon hiomista, vai onko kesällä keksitty jotain uutta. Missä menee kaavoihin kangistumisen raja?

Southamptonista on vaikea uskoa putoajakandidaattia, mutta jos viime kauden huono tulosputki jatkuu, on selviytymistaistelu väistämättä edessä. Kirjoitushetkellä alempi keskikasti näyttää jälleen todennäköisimmältä vaihtoehdolta.

Artikkelia muokattu 1.8.2022: Lisätty tapahtuneet siirrot.