Sevilla paljasti yksityiskohtaisesti, miten Chelsea sössi huippuhankinnan Barcelonalle
Sevillan urheilutoimenjohtaja Monchi avasi seuran virallisella radiokanavalla syitä, miksi ranskalainen keskuspuolustaja Jules Koundé valitsi Chelsean sijaan Barcelonan. Haastattelu julkaistiin eilen perjantaina.
– Jouduimme hankalaan asemaan. Meidän piti myydä, ja Damokleen miekka roikkui yllämme, sillä [Koundén] sopimusta oli jäljellä kaksi vuotta, Monchi sanoi viitaten Sevillan asemaan hyvänä keskisuurena seurana, jonka liiketoiminta perustuu pelaajien kehittämiseen.
– Tämä olisi ollut kolmas kerta, kun sanomme hänelle ei. Hän on ammattilainen, mutta hänet pitää ottaa huomioon myös ihmisenä. Torstai-iltana Koundé ”myytiin” Chelseaan.
Monchin kertoman mukaan Chelsea alkoi yllättäen pelätä, että Koundésta ei saataisi valioliigajoukkueessa tarpeeksi irti, eli manageri Thomas Tuchel ei löytäisi hänelle sopivaa roolia. 178-senttinen Koundé on toppariksi melko pienikokoinen.
– Chelsea epäili, [sopisiko hän profiililtaan joukkueeseen], ja vetäytyi sopimuksesta.
Chelsean kiinnostus on ollut riittävä laatutakuu Barcelonalle, joka on tämän kesän siirtohulinoissa käynyt yksi toisensa jälkeen hakemassa riveihinsä Chelsean hamuamat pelaajat, kuten Robert Lewandowskin, Raphinhan ja Ousmane Dembélén.
– Kaikki pysähtyi viikonloppuna, ja sitten Barcelona tuli kuvioihin mukaan. [Mateu] Alemany (Barcelonan urheilupuolen johtaja) otti ensimmäisen kerran yhteyttä maanantaina. Saimme tarjouksen, joka oli pienempi kuin olimme ajatelleet, mutta neuvottelimme [summaa ylöspäin] ja onnistuimme solmimaan seurahistorian kalleimman kaupan.
– Chelsea [yritti] tulla takaisin [neuvottelupöytään], mutta Barcelonan tarjous oli parempi. Tarjoukset, jotka saimme kaksi vuotta sitten Manchester Cityltä, viime vuonna Chelsealta ja tänä vuonna Manchester Cityltä ja Barcelonalta, olivat samanarvoisia.
Urheilun erikoislehti Sportin mukaan Sevilla saa vastineeksi puolustajastaan 50 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen