Leicesterin pidättyvyys jo harvinaisella tasolla – Brendan Rodgers pysyy uhmakkaana: ”Ei meitä hyväksikäytetä”
Kaikki Euroopan huippuliigat mukaan lukien on olemassa vain yksi seura, joka ei ole tehnyt tänä kesänä ainuttakaan hankintaa – Leicester City. Manageri Brendan Rodgers ei ole helpossa tilanteessa.
– Seuran taloudellinen tilanne ei tietenkään ole pelaajaliikenteen kannalta ihanteellinen. Ei meitä hyväksikäytetä silti, emmekä halua menettää parhaita pelaajiamme.
Pohjoisirlantilainen puhuu tilanteesta, jossa joukkuetta ei voida vahvistaa, myymättä ensin pelaajia toisaalle. Halutuimmat nimet ovat kuitenkin juuri niitä, joista ei haluttaisi luopua. Maalivahti, kapteeni ja seuralegenda Kasper Schmeichel on mitä todennäköisimmin siirtymässä OGC Niceen. Walesin maajoukkuevahti Danny Ward on seuraavan jonossa Kettujen veräjälle.
– Tunnen hänet jo Liverpoolista, ja olen koko ajan sanonut että meillä on hänessä ykkösmaalivahti.
Keskikentän tekijöistä Youri Tielemans on viimeisellä sopimusvuodellaan, ja etenkin Arsenalin odotetaan tekevän belgialaisesta tarjouksen. Vielä sellaista ei tiettävästi kuitenkaan ole olemassa. James Maddisonista puolestaan on esitetty konkreettista mielenkiintoa.
– Hän vaikuttaa paremmalta kuin koko minun aikanani täällä aiemmin. Hänen itseluottamuksensa, fysiikkansa ja lahjakkuutensa – sellaisille pelaajille on kysyntää. En missään nimessä halua myydä häntä, Rodgers sanoo The Guardianin mukaan.
LUE MYÖS:
- Paul Pogba: Man Unitedin on annettava Michael Carrickille aikaa
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”
- Michael Carrick kertoi mielipiteensä Man Unitedin alkukaudesta
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista
- Peter Schmeichel esitti kuuden kohdan toimenpideohjelman
- Manchester Cityn ympärillä kuohuu – Britannian pääministeri nyt myrskyn silmässä
- Man Cityä haukuttiin huijareiksi – Enzo Marescalta kylmä vastaus
- Gary Neville maalasi synkän kuvan: ”Valioliigan ylle lankeaa valtava varjo”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Florian Wirtzistä
- ESPN: Arne Slot löysi uuden työpaikan
- Liverpool-fanit eivät säästelleet sanojaan – raju viesti Manchester Citylle
- Wayne Rooney kummasteli Liverpool-pelaajan ratkaisua: ”Naiivia ja tyhmää”
- Arsenal-legenda kertoi mielipiteensä Bukayo Sakasta: ”Ei ole enää sellainen pelaaja”