Liverpoolin jättihankinnan huippudebyytti ei riittänyt – Fulham venyi yllätykseen

Sarjanousija Fulham venyi yllätykseen kauden avausottelussaan ja pelasi kotiyleisönsä edessä 2-2-tasapelin Liverpoolia vastaan.
Fulham aloitti ottelun todella vahvasti ja paineisti korkealta aiheuttaen Liverpool-puolustukselle ongelmia. Liverpool oli koko avausjakson ”telineissä”, eikä pelannut tasollaan.
Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Fulham siirtyi jokseenkin jopa ansaitusti johtoon. Kenny Tete lähetti oikealta laidalta keskityksen maalille, Aleksandar Mitrović kyykytti pääpallossa Trent Alexander-Arnoldia ja puski joukkueensa johtoon. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
Fulham oli ottelussa niskan päällä toisen jakson alkuhetkille asti, kunnes Jürgen Klopp reagoi ja teki kaksi pelaajavaihtoa. Kentältä poistuivat Roberto Firmino sekä kolhun saanut Thiago Alcantara. Kaksikon korvasivat Harvey Elliot sekä Darwin Núñez.
Núñez ehti olla kentällä Valioliiga-debyytissään vain 13 minuuttia, kunnes hän teki ensimmäisen maalinsa. Mohamed Salah keskitti maalille ja Núñez laittoi takavasaralla pallon maaliverkkojen perukoille. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
Fulham siirtyi vielä kertaalleen johtoon, kun Virgil van Dijk kaatoi omalla rangaistusalueellaan Mitrovićin. Serbikärki asteli itse vetämään rangaistuspotkua ja laukoi pallon toistamiseen ohi Alissonin.
Liverpoolin tasoitusmaali syntyi kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Núñez ja Salah olivat jälleen pahanteossa, mutta tällä kertaa maalintekijä ja syöttäjä menivät toisin päin kuin avausosumassa.
Lisäajalla Liverpool-kapteeni Jordan Henderson laukoi pallon ylärimaan, mutta sen lähemmäs Reds-ryhmä ei voittoa päässyt.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan