Tähtipelaajan sairastuvalle menettänyt Jürgen Klopp ei näe Liverpoolin kriittistä ongelmaa perusteluna lisähankinnoille: ”Me emme panikoi”

Jürgen Kloppin mukaan Liverpool ei aio panikoida Thiago Álcantaran loukkaantumisen myötä siirtomarkkinoilla. Espanjalainen joutui jättämään kauden avauksen Fulhamia vastaan toisen puoliajan alussa.
Thiagon loukkaantuminen vähentää Liverpoolin keskikentän vaihtoehtoja entisestään. Myös Naby Keita ja Alex-Oxlade Chamberlain ovat olleet sivussa.
Kloppin mukaan Liverpool ei kuitenkaan aio hätäillä tilanteen kanssa.
– Tiesin että tämä saattaisi tulla eteemme. On selvää että olemme sanoneet ettemme me tarvitse uutta keskikenttäpelaajaa. Meillä on niitä riittävästi. Nyt ongelma on että meitä on rangaistu jostakin, mikä ei ole meidän vastuullamme, Klopp selitti Sky Sportsille.
– Tällaisia asioita voi tapahtua. Emme voi tehdä sille mitään. Naby Keita on kipeänä ja hän palaa ehkä ensi viikolla. Alex Oxlade-Chamberlain on sivussa. Thiagon kohdalla ei näytä hyvältä. Siirtojen on kuitenkin oltava järkeviä nykyhetkessä ja pitkällä aikavälillä.
– Meillä on edelleen kahdeksan keskikenttäpelaajaa. Jotkut heistä vain ovat loukkaantuneina. Tämä ei ole hyvä tilanne, mutta me emme panikoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”