Belgian maajoukkuevalmentaja kehuu Evertonin nappaamaa huippulahjakkuutta: ”Muistuttaa nuoresta Patrick Vieirasta”
Belgian maajoukkuevalmentaja Roberto Martínez uskoo Amadou Onanan, 20, tekevän suuren vaikutuksen Evertonissa. Toffeesin uusi keskikentän hankinta on espanjalaisen mielestä yksi ikäluokkansa mielenkiintoisimpia nuoria lahjakkuuksia.
Onana siirtyi Evertoniin alkuviikosta Lillestä viisivuotisella sopimuksella. Nuorukainen debytoi jo Belgian maajoukkueessa.
– Hän on mielenkiintoinen jalkapalloilija. Tiedän että potentiaalia on vaikea arvioida, Martínez kommentoi Sky Sportsille.
– Puhumme 20-vuotiaasta pelaajasta, joka on ehkäpä yksi ikäluokkansa lahjakkaimpia eurooppalaisessa jalkapallossa. Näin innoissamme me olemme hänestä Belgiassa.
– Hän on jo pelannut kahdessa pääsarjassa Saksassa ja Ranskassa. Hän siirtyi Lilleen suurella summalla ja mikään ei hätkäytä häntä siirtyä uuteen projektiin suurella siirtokorvauksella.
Evertonia vuosina 2013-2016 valmentanut Martínez arvioi myös millaisessa roolissa Onanaa voisi peluuttaa Toffees-paidassa.
– Olen varma, että Everton käyttää häntä puolustavammassa roolissa tai häntä voi käyttää myös box-to-box roolissa, jossa hän voi käyttää fysiikkaansa hyväksi. Hän on pallottomassa roolissa intensiteetiltään yksi vaikuttavimpia nuoria pelaajia. Se miten hän prässää ja menee boksiin.
– Hän muistuttaa joskus minua palloa kuljettaessaan nuoresta Patrick Vieirasta. Hän on myös ainutlaatuinen hahmona. Hän jo nuorena miehenä johtaja, joka vaikuttaa muihin pukukopissa.
– Hän tietää täysin mitä hän haluaa. Hän haluaa tehdä suuren vaikutuksen ja kasvaa seurassa. Kaikkein vaikuttavinta se, kuinka hänestä tulee kentällä valmentaja. Hän on uskomattoman kypsä pelaaja. Se ei ole nuorelle iälle tyypillistä.
Onana pelasi viime kaudella kaikki kilpailut mukaanluettuna 41 ottelua Lillessä. Näistä 32 oli Ligue 1 :n sarjaotteluja.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen