Maalivahdit pääosassa Goodison Parkilla – Everton-tähti hakkasi päätään Dean Hendersoniin

Perinteikkäät englantilaisseurat Everton ja Nottingham Forest kohtasivat toisensa 23 vuoden tauon jälkeen lauantaina.
Goodison Parkilla pelattu ottelu päättyi 1-1-tasatulokseen. Päärooliin nousivat joukkueiden maalivahdit Jordan Pickford sekä Dean Henderson.
Kummankaan joukkueen puolustus ei erityisemmin vakuuttanut. Pickford ja Henderson pitivät joukkueitaan pystyssä ja kummallekin kirjattiin jo avausjaksolla kolme torjuntaa.
Sarjanousija Nottingham näytti vievän mukanaan täyden pistepotin, kun Brennan Johnson laukoi paluupallosta vieraat johtoon kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa.
Everton kuitenkin vältti kolmannen peräkkäisen tappionsa, kun se nousi viime hetkillä kuin varkain tasoihin. Pickford vapautti pitkällä avauksellaan Demarai Grayn läpiajoon, ja pirteästi esiintynyt englantilaishyökkääjä sijoitti pallon ohi Hendersonin.
Hendersonin toinen peräkkäinen nollapeli mureni kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta siitä huolimatta hän oli ottelun päätähti. Englantilaisvahti kirjasi tilastoihinsa peräti seitsemän torjuntaa, joista useampi oli varsin näyttävä. Evertonin ahkerimpana laukojana kunnostautui joukkueen kirkkain tähti Anthony Gordon, joka hakkasi päätään Henderson-nimiseen muuriin peräti viisi kertaa.
Valioliigalauantain tulokset:
Tottenham – Wolves 1-0
Crystal Palace – Aston Villa 3-1
Everton – Nottingham Forest 1-1
Fulham – Brentford 3-2
Leicester – Southampton 1-2
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus