Erling Braut Hålandin hatullinen käänsi Manchester Cityn katastrofipuoliskon voittojuhliin

Erling Braut Hålandin toisen puoliskon hattutemppu nosti Manchester Cityn kahden maalin takaa Crystal Palacen ohi. Cityzens onnistui kääntämään surkean avauspuoliskon norjalaisen johdolla 4-2-voitoksi.
Palace karkasi johtoon jo neljännellä minuutilla erikoistilanteesta. Cityn toppareista John Stonesilla oli epäonnea ja englantilainen ohjasi keskityksen vapaapotkusta omaan maaliin.
Ero kasvoi ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen kahteen maaliin kulmatilanteesta. Eberechi Eze tarjoili keskityksen, josta Joachim Andersen puski pallon Edersonin selän taakse.
City nousi mukaan taisteluun toisen puoliskon alussa. Bernardo Silva kavensi ensin eron maalin päähän, kun portugalaisen laukaus kimposi Palace-puolustuksen kautta verkkoihin.
Tämän jälkeen alkoi Hålandin show. Norjalainen puski ensin 62. minuutilla tasoituksen Phil Fodenin keskityksestä.
Kahdeksan minuuttia myöhemmin Stones ohjasi pallon maalinedustalta, josta Håland täppäsi päivän toisellaan Cityn johtoon.
Hålandin näytös ei ollut vielä valmis. Viimeisellä kympillä päivä kruunantui hattutemppuun, kun norjalaistähti tälläsi Ilkay Gündoganin esityöstä vielä lopullisen ratkaisun varmalla viimeistelyllä.
City on neljän kierroksen jälkeen tappioton voitettuaan neljästä ottelustaan kolme. Manchesterilaisseura on sarjan kärjessä tasapisteissä Brightonin kanssa.
Palacella on neljästä ottelusta neljä pistettä kasassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus