”Hullu viikko meille kaikille” – Kohupotkut vetivät Pierre-Emerick Aubameyangin ja koko Chelsea-ryhmän mielen matalaksi

Pierre-Emerick Aubameyang palasi tuttuun kaupunkiin, tutun miehen alaisuuteen kesän siirtoikkunan viimeisenä päivänä, kun hän teki kaksivuotisen sopimuksen Chelsean kanssa.
Thomas Tuchel halusi vahvistaa Chelsean hyökkäyskalustoa hänelle Borussia Dortmund -vuosilta tutulla kärjellä, mutta kaksikon ”reunion” ei kauaa kestänyt. Aubameyang pelasi debyytissään 59 minuuttia ja vain kaksi päivää myöhemmin saksalaisluotsi sai ”kohupotkut” Chelsean peräsimestä.
Aubameyang kertoo olevansa surullinen siitä, että Tuchel sai potkut. Hän kuitenkin myöntää, että tällaiset asiat kuuluvat jalkapalloon ja niihin pitää pystyä sopeutumaan.
– Kaikki tietävät millainen suhde minulla on Thomasiin. On aina surullista, kun joku lähtee seurasta. Ehdin nähdä hänet vain muutamana päivänä [ennen potkuja]. Mutta kun pelaat jalkapalloa, sinun on sopeuduttava hyvin nopeasti tällaisiin asioihin, joita voi tapahtua, Aubameyang sanoo.
– Tämä on ollut hullu viikko meille kaikille. Se on osa elämää, johon meidän on sopeuduttava. Ilmapiiri joukkueessa on mielestäni ollut hieman surullinen, mutta toivottavasti palaamme pian takaisin parempiin päiviin. On selvää, että se on kaikille meille hieman outoa, ei vain minulle, mutta kuten sanoin, tämä on jalkapalloa ja sinun on sopeuduttava tällaisiin asioihin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus