Kevin De Bruyne kritisoi puheita Jack Grealishista: ”Kyse ei ole jalkapallosta”
Manchester Cityn Jack Grealish on jälleen mukana Gareth Southgaten nimeämässä Englannin A-maajoukkueryhmässä. Aston Villa -kasvatti on jatkuvasti median tikunnokassa, etenkin reilun vuoden takaisen, yli 100 miljoonan euron siirtonsa jälkeen.
27-vuotias on pelaajana eloisa, eikä tuo piirre jää ainoastaan kentälle. Joukkuetoveri Kevin De Bruynen mukaan Grealishia suomitaan erilaisin perustein kuin monia muita pelaajia.
– Kyse ei ole jalkapallosta. Jalkapallon ulkopuolisissa asioissa englantilaispelaajiin keskitytään muita enemmän, De Bruyne sanoo The Guardianin mukaan.
– Jos me ulkomaalaiset pelaajat vietämme iltaa ulkona, ei siihen kovin paljoa puututa. Kun taas sitten kun englantilaiset lähtevät liikenteeseen, media vahtii koko ajan.
Belgialaisen mukaan itse kunkin pitäisi miettiä suhtautumistaan.
– Mitä ikinä hän tekee yksityiselämässään, sen ei pitäisi kuulua kellekään.
Myös sopeutuminen Cityn standardeihin otti De Bruynen mukaan aikansa.
– Kaikella kunnioituksella, hän oli aiemmin Aston Villan pelaaja. Jos siellä häviää ottelun silloin tällöin, ei se ole maailmanloppu. Meidän taas on voitettava viikosta toiseen. Niin kauan kuin onnistumme siinä, ja Jack tekee töitä sen eteen, kaikki muu on yhdentekevää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”