Legendaarinen italialaistoppari surullinen Harry Maguiren tilanteesta: ”Häneltä vaaditaan liikaa”
Harry Maguiren alkukausi on ollut vaikea. Maguire avasi Manchester Unitedin kaksi ensimmäistä valioliigaottelua.
Ottelut päättyivät tappioihin ja Maguire sai molemmissa kamppailuissa varoituksen. Sittemmin Maguire on pelannut Valioliigassa vain kymmenen minuuttia, ja onnistui nappaamaan myös kolmannen keltaisen kortin tultuaan kentälle Arsenal-ottelun loppuhetkillä.
Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag on selvästi pudottanut Maguiren penkille, ja luottaa ennemmin muihin pelaajiin.
The Times haastatteli vuosikausien ajan maailman parhaiden toppareiden joukkoon kuulunutta Giorgio Chielliniä. Juventuksen tukipilareihin yli 15 vuoden ajan kuulunut Chiellini edustaa nykyään MLS-seura Los Angeles FC:tä.
Chiellini on surullinen siitä, missä tilanteessa Maguire parhaillaan on.
– Olen surullinen Maguiren tilanteesta, koska hän on hyvä pelaaja. Häneltä vaaditaan liikaa. Pitääkö hänen olla maailman paras jokaisessa ottelussa vain, koska hänestä maksettiin 80 miljoonaa puntaa? Se ei ole oikein. Hintasi siirtomarkkinoilla on riippuvainen useista asioista, joita et voi itse kontrolloida. Ei ole sinun syysi.
– Maguire ja John Stones muodostavat hyvän toppariparin. Ok, Maguire ei välttämättä ole Rio Ferdinand, mutta hän on silti riittävän hyvä. Tämä tilanne ei auta Englantia saamaan itsestään parhaan irti. Jos haluat voittaa maailmanmestaruuden, on se mahdotonta saavuttaa, jos avainpelaajillasi on ongelmia. Ja on selvää, että Maguire on yksi maajoukkueen avainpelaajista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä