Harry Kane kertoi miksi loukkaantumiset ovat taakse jäänyttä elämää: ”Hän on käytössäni ehkä noin viikon ajan joka kuukausi”
Harry Kane ei ole kärsinyt sen suuremmista loukkaantumisista muutamaan vuoteen.
Menneisyydessä Kane oli varsin usein loukkaantuneena. Tottenhamin huippuhyökkääjän nilkat olivat usein koetuksella, mutta sittemmin Kanen loukkaantumismäärät ovat pudonneet merkittävästi.
29-vuotiaan Kanen mukaan se johtuu siitä, että hän palkkasi itselleen fysiikkavalmentajan saatuaan lihasvamman tammikuussa 2020.
– Loukkasin takareiteni tammikuussa 2020 Southampton-vierasottelussa ja sen jälkeen löysin itselleni uuden fysioterapeutin, ja olemme tehneet tiiviisti yhteistyötä melkein kolmen vuoden ajan. Hän on auttanut minua todella paljon. Olemme tehneet yhdessä töitä tuntikausia kolmen vuoden aikana ja samalla rakentaneet hyvän suhteen.
– Olen nähnyt eroja kropassani. Varsinkin nilkoissani. Niiden suhteen olen täysin erilainen kuin aiemmin. Se on hienoa. Eräs ystäväni, toinen urheilija, suositteli tätä fysioterapeuttia minulle. Hän on henkilökohtainen fysioni, eikä hän kuulu Tottenhamiin, mutta seura tietää hänestä.
– Hän on käytössäni ehkä noin viikon ajan joka kuukausi. Hän ei asu Englannissa, joten hän tulee tänne viikoksi joka kuukausi ja asuu luonani.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Mikel Arteta syyttää pelaajiaan epäkunnioittaviksi: ”Tämä on iso oppitunti meille”