Paul Pogba puhui avoimesti ajastaan Manchester Unitedissa: ”Se ei ole mikään mysteeri”
Juventuksen keskikenttäpelaaja Paul Pogba myöntää, että hänen viimeiset vuotensa Manchester Unitedissa eivät menneet putkeen.
Pogba, 29, edusti Unitedia ensimmäisen kerran vuosina 2009-2012, kunnes siirtyi Juventukseen. Neljä vuotta myöhemmin hänet ostettiin takaisin Manchesteriin 105 miljoonalla eurolla, silloisella maailmanennätyssummalla.
Ranskalaistähti ei kuitenkaan yltänyt toisella Manchesterin-reissullaan hintalappunsa tuomiin odotuksiin – ainakaan tarpeeksi tasaisesti. Unitedin kannattajat eivät myöskään pitäneet siitä, että Pogba vihjaili monesti varsin avoimesti siirrosta muualle.
Siirto tapahtui lopulta viime kauden jälkeen, kun hänen sopimuksensa Unitedin kanssa päättyi. Pogba kertoi Italian GQ:n haastattelussa, että hän uskoo tehneensä oikean päätöksen valittuaan toistamiseen Juventuksen.
– Haluan ajatella ja sanoa, että sydämeni teki valinnan palata Juventukseen. Ehkä oli myös oikea aika palata tänne.
– Viimeiset, loukkaantumistenkin sävyttämät, kolme vuotta Manchesterissa, eivät menneet haluamallani tavalla. Se ei ole mikään mysteeri.
– Juventuksella on takana kaksi vuotta ilman sarjamestaruutta. Tämä oli hyvä haaste kummallekin osapuolelle. Ehkä tämä oli aika yhdistää voimamme ja ottaa takaisin se, mikä meille kuuluu.
Pogba ei ole pystynyt polvivamman takia vielä pelaamaan tällä kaudella Juventuksen kanssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa