Erling Haaland ja Phil Foden hattutemppuilivat Man Unitedille ruman selkäsaunan – norjalaistähti sivusi jo Cristiano Ronaldon tilastoja
Erling Haaland ja Phil Foden juhlivat hattutempuilla, kun Manchester City tarjosi Manchester Unitedille derbyssä ruman selkäsaunan. Norjalaistähti Haaland oli viidessä maalissa mukana Cityn taottua uskomattomat 6-3-lukemat taululle.
Hattutemppu oli Haalandin uran kolmas Valioliigassa. Vasta kahdeksan valioliigaottelua pelannut hyökkääjä on jo Cristiano Ronaldon kanssa samoissa lukemissa.
City aloitti maalinteon jo kahdeksannella minuutilla. Foden teki vahvan juoksun keskustaan ja tälläsi Bernardo Silvan syötöstä kauniin sijoituksen verkkoon.
Cityn etumatka kasvoi 33. minuutilla kulmapotkusta. Haaland voitti kaksinkamppailun Christian Erikseniä vastaan mennen tullen ja puski Kevin De Bruynen keskityksen voimakkaasti verkkoihin.
Sama parivaljakko oli viisi minuuttia myöhemmin asialla kolmannessa osumassa. De Bruyne tarjoili täydellisen keskityspallon vasemmalle tolpalle, jonka Haaland liukui akrobaattisesti sisään.
Haaland keräsi myös avausjakson loppuun maalisyötön luotuaan 43. minuutilla esityön Fodenin 4-0-maaliin.
United sai hieman toivoa toisen puoliskon alkupuolella Antonyn kavennuksesta. Brasilialainen ampui 56. minuutilla komean laukauksen kaaren takaa ylänurkkaan tuoden vieraille vähän toivoa.
Viimeisetkin toiven rippeet katosivat nopeasti vain kahdeksan minuuttia myöhemmin Haalandin hattutemppuun. Sergio Gomezin pomppiva keskitys tavoitti norjalaisen boksissa, joka viimeisteli jälleen varmuudella.
Pian perään seurasi vielä kuudes maali, kun Haaland syötti myös Fodenille hattutempun. Tässä vaiheessa kello näytti 72. peliminuuttia.
United sai ottelun loppuhetkillä vielä pieniä ilon hetkiä Anthony Martialin kavennuksesta. Fredin keskityspallo tavoitti ranskalaisen, joka puski maalin edustalta pelivälineen verkkoihin.
Lisäajan alkuun Martial pääsi myös ampumaan rangaistuspotkua, josta ranskalainen tilastoi päivän toisen maalinsa. Laukaus upposi oikeaan ylänurkkaan Edersonin aavistuksesta huolimatta.
Nämä lukemat jäivät myös lopullisiksi ja Cityn ylivoimainen näytös päättyi 6-3-numeroihin.
City pysyy derbyvoitosta huolimatta sarjataulukossa toisena pisteen verran Arsenalia perässä. United on jäänyt yhden ottelun vähemmän pelanneena yhdeksän pistettä kärkipaikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea haluaa käyttää seurajoukkueiden MM-turnauksen voittajan tunnusta myös ensi kaudella
- Bournemouthissa tapahtuu: Andoni Iraolan lisäksi lähtee myös seurapomo
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa

