Chelsean Mason Mount ei olisi itse ajanut Fikayo Tomoria ulos: ”Rankkari? Ehkä niin”
Chelsea voitti AC Milanin toistamiseen viikon sisällä tiistaina, joukkueitten kohdatessa Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa San Sirolla. Pelin käännekohta nähtiin 18. minuutilla, kun isäntien Blues-kasvatti Fikayo Tomori lensi suoralla punaisella suihkuun, ja samasta tilanteesta tuomittiin vieraille lisäksi rangaistuspotku.
Kesällä 2021 pysyvästi Milanoon Chelseasta siirtyneen topparin rikkeen kohteena oli Mason Mount. Keskikenttäpelaaja itse ei olisi tilanteesta aivan yhtä rankkaa tuomiota jakanut.
– Fik on kaverini, jonka olen tuntenut hyvin pitkään, ja olen todella pahoillani siitä miten hänelle kävi. Mielestäni se ei ollut ulosajon paikka. Rankkari? Ehkä niin.
– Olen rehellinen pelaaja, joka halusi tehdä maalin, ja tunsin hänen nykäisevän minua vähän. Päätös oli silti varsin kova.
Tomorin katsottiin rikkoneen Mountia selkeässä maalintekotilanteessa, eikä siinä tapauksessa erotuomarilla ole muuta mahdollisuutta kuin punaisen nostaminen.
– Tunsin kyllä että hän veti minua, mutta en ollut kaatumassa, ja uskon että olisin estelyistä huolimatta saanut mahdollisuuden maalintekoon, Mount sanoo Chelsean sivustolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen