Arsenalin pelaajasta tuli seuran kannattaja FIFA-videopelin kautta: ”Se ei todellakaan ole paras tarina”

Arsenalin maalivahti Matt Turner sanoo, että hänestä tuli Tykkimiesten kannattaja suositun FIFA-videopelin kautta.
Yhdysvaltain A-maajoukkueessa 18 kertaa esiintynyt Turner, 28, siirtyi Arsenaliin viime kesänä kotimaastaan New England Revolutionin riveistä.
Turnerin mukaan hänestä tuli Arsenalin kannattaja viime vuosikymmenen alussa, kun hän osti ensimmäisen FIFA-pelinsä.
– Se ei todellakaan ole paras tarina Arsenalin kannattamisesta. Vuoden 2010 MM-kisojen jälkeen ostin ensimmäisen FIFA-pelini, ja kun siinä kysyttiin, mitä seuraa kannatan, niin A-kirjain tuli ensimmäisenä, ja Arsenal oli siellä! kommentoi Turner Goalin mukaan.
– Mutta yhteys syntyi myös siitä, että siskoni pelasivat molemmat paikallisessa seurajoukkueessa, jonka nimi oli Arsenal, joten se yhteys tuli jo siitä.
– On selvää, että 2010-luvun alkupuolella oli todella hienoja aikoja olla Arsenalin kannattaja. Heräsin aamulla aikaisin, riippuen siitä, milloin aloituspotku oli. Kello 12.30 aloituspotku täällä oli 7.30 aamulla [Yhdysvalloissa], joten aina kun Arsenal pelasi, tein parhaani katsoakseni.
– Kun tulin hieman vanhemmaksi, pääsin mukaan New Yorkin pubikulttuuriin, ja olen ollut fanien seurassa myös sellaisissa tunnelmissa.
Aaron Ramsdale on pitänyt ykkösvahdin paikkaa Arsenalissa, joten Turner ei ole päässyt vielä debytoimaan Valioliigassa, mutta Eurooppa-liigassa hän on pelannut täydet minuutit.
Turnerin mukaan Arsenalissa yhdellekään pelaajalle ei anneta takeita peliajasta, vaan kaikki on ansaittava.
– Tässä lajissa ei ole takeita. Kaikessa on kyse siitä, miten harjoittelet ja miten voitat managerin ja joukkuekaveriesi luottamuksen.
– Minulle ei annettu mitään erityistä selvitystä roolistani. Minulle sanottiin vain, että mitä tahansa voi tapahtua, jos tulen paikalle ja teen kovaa töitä.
– Joten minulle oli riski jättää takuuvarma aloituksen paikka taakseni ja tulla paikkaan, jossa en ole vakituinen avauksen pelaaja, mutta minusta tuntui, että se oli välttämätön riski. Haluan aina haastaa itseäni korkeimmalla mahdollisella tasolla, ja nyt olen täällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa