Ajaxin seurapomo pettyi Valioliigaan lähteneen tähtipelaajan käytökseen – Manchester United nappasi kolme avaintekijää
Ajaxin toimitusjohtaja Edwin van der Sar joutui kesällä Manchester Unitedin ja muiden suurseurojen kanssa neuvottelupöytään useammin kuin olisi halunnut.
Van der Sar, 51, edusti Unitedia pelaajaurallaan vuosina 2005-2011, mutta menneen kesän siirtoikkunassa hänen oli laitettava parhaansa mukaan hanttiin entiselle työnantajalleen, joka poimi Ajaxista muutamankin vahvistuksen.
Ensimmäisenä Amsterdamista Manchesteriin lähti päävalmentaja Erik ten Hag, joka luotsasi Ajaxia neljän ja puolen vuoden ajan.
– Yritimme tietysti suostutella häntä jäämään, mutta Erik tietää, mitä haluaa ja mihin suuntaan haluaa mennä. Sillä hetkellä, kun United lähestyi häntä, oli selvää, että se oli hänelle suuri haaste ja että hän halusi ottaa sen vastaan, kommentoi van der Sar Timesin haastattelussa.
Seuraavana vuorossa oli toppari Lisandro Martínez. Ajax vastasi jo Arsenalille, että Martínez, 24, ei ole myytävänä, mutta lopulta United pulitti Argentiinan maajoukkuepelaajasta lähes 60 miljoonaa euroa.
– Sanoimme Arsenalille tiukasti ’ei’, kun he tulivat ensimmäisenä hakemaan Lisandroa. Taistelimme kovasti pitääksemme hänet, sanoi van der Sar.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Siirtoikkunan loppusuoralla Manchester Unitedin ja Ajaxin välillä nähtiin vielä yksi iso pelaajakauppa, kun brassilaituri Antony siirtyi Valioliigaan elokuun lopussa. Antonysta, 22, maksettu 95 miljoonaa euroa oli kesän suurin siirtokorvaus koko maailmassa.
Ajax ei olisi halunnut luopua Antonysta, mutta hän ryhtyi lakkoon ja vaati julkisesti siirtoa. Van der Sarin mukaan Ajax ei olisi tarvinnut Antonysta saamaansa summaa, mutta Unitedin jättitarjouksesta oli lopulta mahdotonta kieltäytyä.
– Se oli taloudellinen päätös, mutta se oli vaikea päätös. Tiesimme, että kiinnostusta oli, mutta emme tienneet, että se oli tuolla tasolla, ja oli liian myöhäistä löytää hyvä korvaaja.
– En usko, että Antonyn tapa käsitellä asiaa oli oikea, mutta on tärkeää, että kaikki Ajaxista lähtevät pelaajat menestyvät, koska se antaa hyvän kuvan meistä.
Ajaxin liiketoimintamalliin kuuluu pelaajien myyminen isompiin ympyröihin, mutta viime kesänä se luopui useammasta pelaajasta kuin se olisi halunnut.
Amsterdamin suurseurasta lähti Manchester Unitedin lisäksi pelaajia muun muassa Bayern Müncheniin, Borussia Dortmundiin, Lyoniin ja Internazionaleen. Ajax hankki pelaajia yli sadalla miljoonalla eurolla, mutta se myös tienasi pelaajakaupoista yli 215 miljoonaa euroa, vaikka osa viime kauden pelaajista lähtikin ilmaiseksi.
– Tämä on ehdottomasti ollut vaikein siirtoikkunamme, koska menetimme niin paljon pelaajia. Tiedämme, että se on meidän asemamme. Emme todellakaan pärjää ulkomailla maksettavia rahoja ja palkkoja vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin