Chelsean huippulupaus lähti Saksaan hakemaan peliaikaa: ”Itseluottamus on palannut”
Chelsean laitahyökkääjä Callum Hudson-Odoi lähti täksi kaudeksi hakemaan peliminuutteja lainapestille Bayer Leverkuseniin.
Hudson-Odoi, 21, on Chelsean oma kasvatti, jota on pidetty yhtenä seuran akatemian helmistä, mutta hän ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa edustusjoukkueessa. Hän on esiintynyt lontoolaisten ykkösmiehistössä 126 kertaa, mutta hän on aloittanut lähes puolet peleistä penkillä.
– Oli paljon aikoja, jolloin asiat olivat erittäin hyvin ja nautin kaikesta. Ja sitten oli aikoja, jolloin ajattelin, että mitä olen tehnyt väärin tai mitä teen väärin, kun en pelaa, kuvaili Hudson-Odoi BBC:lle.
– Joskus se oli vaikeaa ja turhauttavaa. Istuin penkillä tai välillä en ollut edes kokoonpanossa ja sitten mietin, mitä ihmettä olen tehnyt ansaitakseni sen.
– Tietenkin jos on muita pelaajia, jotka tekevät hyvää työtä omalla paikallasi, heidätkin pitäisi valita [kentälle], mutta samalla haluat aina taistella omasta paikastasi ja saada reilun mahdollisuuden.
Hudson-Odoi ei ole vielä keskustellut tulevaisuudestaan Chelsean uuden päävalmentajan Graham Potterin kanssa. Hänen lainapestinsä Leverkusenissa päättyy ensi kesänä, jolloin hänen sopimustaan Chelsean kanssa on enää vuosi jäljellä.
– En tiedä, mitä tulevaisuus pitää sisällään. Tietysti kauden päätteeksi menen joka tapauksessa Chelseaan, ja katsotaan, mitä sitten käy. Siellä olen aina ollut lapsesta asti.
Bundesliigassa pelaaminen oli Hudson-Odoin mukaan aina käynyt hänen mielessään. Bayern München oli muutama vuosi sitten tosissaan hänen perässään, mutta Chelsea piti kiinni huippulupauksestaan antamalla hänelle rahakkaan jatkosopimuksen.
Leverkusenissa Hudson-Odoi on saanut kaipaamaansa peliaikaa ja itseluottamustaan takaisin. Hän oli aiemmin tässä kuussa sivusta yhdestä ottelusta loukkaantumisen takia, mutta muuten hän on ollut yhtä vaille kaikissa peleissä Leverkusenin avauskokoonpanossa.
– Olen aina katsonut Bundesliigaa ja ajatellut, että se olisi hyvä paikka kokeilla jotain uutta, erilaista kokemusta.
– Peliaika oli koko syy, miksi tulin. Halusin kehittyä ja olla vähän vastuullisempi asioiden suhteen.
– Chelseassa tuntui, että olin hieman varovainen enkä halunnut ajaa pelaajien ohi, mutta nyt tunnen, että itseluottamus tehdä kaikkea sitä on palannut.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan