Englannin Aaron Ramsdale peittelee itsevarmuuttaan vain ohuesti – puhuu samalla perusasioista: ”Tarvitaan kolme kovaa sparraamaan ykkönen parhaimmilleen”
Englannin MM-ryhmän maalivahtikolmikon muodostavat Jordan Pickford, Nick Pope, Aaron Ramsdale – jokainen on kaudella osoittanut ansaitsevansa paikan Kolmen leijonan paidassa.
Siinä missä Pickfordin Everton ei joukkueena ole edennyt omiensa toivomalla tavalla, paistattelevat Newcastlen Pope ja Arsenalin Ramsdale seuroineen selkeästi kirkkaammissa valoissa. Kokemus on kuitenkin tällä pelipaikalla kaikki kaikessa.
– Jordan (45 A-maaottelua) on pelannut todella hyvin maajoukkueessa ja Evertonissa. Niin on myös Pope Newcastlen maalilla. Minä en ole ainoa joka kasaa nimiinsä nollapelejä, Ramsdale sanoo rekordistaan muistuttaen.
Jotta Englannin maali pysyy parhaimmalla tavalla varjeltuna, vaaditaan useamman kuin yhden torjujan panos.
– Tarvitaan kolme kovaa sparraamaan ykkönen parhaimmilleen. Jokainen meistä treenaa ykkösvahtina, ja on vaikeaa kääntää kytkintä toiseen asentoon. Me kuitenkin pystymme siihen, ja kuka ikinä maalilla avausottelussa seisookaan, saa meistä jokaisen tuen. Turnauksissa kaikki on kuitenkin mahdollista, ja on pysyttävä koko ajan valmiina kutsuun kentälle.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä

- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle