Lähteet: Cristiano Ronaldo saa potkut!
Cristiano Ronaldo tulee saamaan Manchester Unitedista potkut. Asiasta uutisoivat muun muassa The Athletic, ESPN ja Daily Mail.
Manchester United on perjantaina vahvistanut aloittaneensa ”asianmukaiset toimenpiteet” Ronaldon kuohuttaneen haastattelun jälkeen.
ESPN:n mukaan United yrittää irtisanoa 37-vuotiaan sopimuksestaan, minkä lisäksi seura on nimittänyt asianajajia tutkimaan mahdollisuutta haastaa Ronaldo oikeuteen sopimusrikkomuksesta.
Daily Mail puolestaan kertoo, että Ronaldo menettää sopimuksen purkauduttua ainakin 16 miljoonaa puntaa palkoissa. Portugalilaistähden diili olisi ulottunut kesäkuun loppuun saakka.
The Guardianin mukaan United on jo välittänyt Ronaldolle viestin, jossa häntä on ohjeistettu pysymään poissa Carringtonin harjoituskeskuksesta MM-kisojen jälkeen.
Manchester United halusi tiettävästi odottaa päätöksensä kanssa siihen asti, kunnes Ronaldon koko haastattelu TalkTV-juontaja Piers Morganin kanssa oli tullut julki.
Parhaillaan tilanne on kuitenkin se, ettei Ronaldolla ole enää MM-kisojen jälkeen seuraa minne palata.
Artikkelia päivitetty kello 14.50.
LUE LISÄÄ!
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”