”Walesin Zlatan” uhoaa Englannin MM-kisojen päättyvän suureen katastrofiin: ”En malta odottaa”
Walesin hyökkääjä Kieffer Moore ei malta BBC:n mukaan odottaa Englannin pudottamista alkulohkoon MM-kisoissa.
Wales kohtaa isoveljensä Qatarin turnauksen B-lohkon päätöskierroksella. Lohkon muut maat ovat Yhdysvallat ja Iran.
Englantia nuorten maajoukkuetasolla edustanut Moore, 30, valitsi Walesin edustamisen isoisänsä kautta. Bournemouthin 198-senttinen kolossi ei kyseenalaista uskollisuuttaan maiden välillä.
– En malta odottaa pudottaa Englantia alkulohkoon.
– Minun uskollisuuteni ei jakaudu kahden maan välillä. En muista juurikaan siitä Englannin C-junioreiden ottelusta. Taisi olla Viroa vastaan ja tulin sisään ottelun loppupuolella, Moore kommentoi BBC:lle.
Moore toivoo pystyvänsä tekemään fysiikallaan vaikutuksen turnauksessa. Walesin jättiläisen kehonrakenne muistuttaa Zlatan Ibrahimovicia.
– Voit hallita vastustajaasi fyysistä puoltasi aggressiivisesti hyväksikäyttäen. Yksi pelaaja, joka minulla tulee mieleen on Zlatan. Voit huomata hänen fyysisen vahvuutensa. Kuinka hän suojaa itseään, hahmoaan ja tapa jolla hän pelaa jalkapalloa, Moore arvioi.
– Olen katsonut lukuisia videoita jokaisesta katsomisen arvoisesta hyökkääjästä. Pidän paljon muiden pelaajien arvioinnista nähdäkseni, auttaako se minua. Uskon oppineeni paljon asioita niistä videoista.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa