Liverpool-tähti suuttui sateenkaarikampanjasta vetäytymisestä seuranneesta paheksunnasta: ”Me haluamme vain pelata”
Hollannin kapteeni Virgil van Dijk on ottanut kantaa maajoukkueiden saamaan kritiikkiin peräännyttyään One Love -kapteeninnauhan käytöstä.
Seitsemän Euroopan maata, mukaan lukien Englanti ja Hollanti suunnittelivat sateenkaarenvärisen One Love -nauhan käyttöä MM-kisoissa protestina Qatarin ihmisoikeusongelmille.
Qatarissa samansukupuoliset parisuhteet tuomitaan rikoksena. Kampanjaa oltiin tehty vuoden ajan ennen kisoja.
Esimerkiksi FA oli valmis vastaanottamaan sakot nauhan käytöstä. Perääntyminen kannanotosta tapahtui lopulta, kun FIFA uhkasi maita urheilullisilla rangaistuksilla.
Nauhaa kantaneita kapteeneita olisi varoitettu välittömästi.
Menstystä kisoissa janoavana ammattiurheilijana van Dijkilla ei ollut siihen varaa.
– Minä pelaan pelipaikalla, jossa keltaisia kortteja ei kaivata. Minusta tuli jalkapalloilija, jotta pääsisin pelaamaan näissä turnauksissa, Liverpool-tähti kommentoi hollantilaismedia NOS:lle.
– On ihmisiä jotka sanovat, ettei meillä ole selkärankaa. Näin se ei kuitenkaan toimi. Me haluamme vain pelata jalkapalloa. Olisin mielelläni käyttänyt sitä nauhaa, mutta en varoituksen uhalla.
FIFA on saanut päätöksestään kieltää protestinauhat suurta kritiikkiä. Lajin kattojärjestö viesti aiemmin, että kielto tasa-arvokampanjoista tulisi voimaan vasta puolivälierävaiheessa.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa