Pääseekö fanien kaipaama tähtipelaaja Englannin avaukseen? Gareth Southgatelta ylistystä nuorelle taiturille
Englannin päävalmentaja Gareth Southgate vakuuttaa, että Manchester Cityn keskikenttäpelaajalla Phil Fodenilla tulee olemaan iso rooli miesten MM-kisoissa.
Foden, 22, on pelannut tällä kaudella Valioliigassa 14 ottelua tehden niissä yhteensä seitsemän maalia ja syöttäen kolme, mutta Qatarissa hänelle ei ole peliaikaa herunut.
Englannin avausottelussa Irania vastaan hän pääsi vaihdosta kentälle 19 minuutiksi, mutta Yhdysvaltoja vastaan Foden seurasi koko pelin penkiltä.
Southgaten mukaan Foden saa kyllä vielä peliaikaa.
– Rakastamme Philiä, hän on superpelaaja. Hän oli mukana ensimmäisessä pelissä, päätimme olla laittamatta häntä toiseen peliin. Mutta hän tulee pelaamaan tärkeässä roolissa tässä turnauksessa, siitä ei ole epäilystäkään, kertoi Southgate ITV:lle.
– Meillä ei ole mitään ongelmia Philin kanssa. Syyskuussa hän aloitti meidän kummatkin ottelumme ja laitoimme hänet peliin Irania vastaan.
Southgate antoi ymmärtää, että hän ei suunnittele isoja muutoksia kokoonpanoonsa lohkon päätöspeliin Walesia vastaan.
– Katsotaan. Haluamme voittaa jalkapallo-otteluita ja haluamme voittaa lohkon, jos voimme. Meidän on siis varmistettava, että tekemisemme on johdonmukaista ja esityksemme ovat hyviä.
– Peliajan jakaminen pelaajille on aina tasapainottelua. Tärkeintä on kuitenkin voittaa pelejä, meidän on voitettava jalkapallo-otteluita. Pelaamme joukkuetta vastaan, joka on haavoittunut. Heillä on erittäin suuri motivaatio voittaa meidät. Meidän on onnistuttava taktisesti ja löydettävä paras tasomme.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Englanti ENG | 3 | 2 | 1 | 0 | 9-2 | 7 |
| 2 | Yhdysvallat USA | 3 | 1 | 2 | 0 | 2-1 | 5 |
| 3 | Iran IRN | 3 | 1 | 0 | 2 | 4-7 | 3 |
| 4 | Wales WAL | 3 | 0 | 1 | 2 | 1-6 | 1 |
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu