Manchester Cityn tähti haluaa jatkaa Englannin avauksessa – myönsi vähäisen vastuun ärsyttäneen: ”Se on osa näitä kisoja”

Manchester Cityn hyökkäävä keskikenttäpelaaja Phil Foden myöntää, että hänen MM-turnauksensa Englannin kanssa on ollut sekalainen.
Foden, 22, on pelannut tällä kaudella Cityssä 22 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä yhdeksän maalia ja syöttänyt kaksi.
Monet ihmettelivät, kun huippuvire ei johtanut avauksen paikkaan MM-kisoissa. Foden aloitti ensimmäisen lohkopelin vaihdossa ja seurasi seuraavan kokonaan penkillä. Lohkon päätösottelussa Walesia vastaan hän oli avauskokoonpanossa ja iski heti maalin.
Neljännesvälierässä Englantia odottaa Senegal, ja Foden uskoo, että hänellä on hyvät mahdollisuudet pitää avauksen paikkansa.
– Tämä on ollut ylä- ja alamäkeä. Olen pettynyt, kun en ole päässyt useammassa pelissä avaukseen, mutta se on osa näitä kisoja. Olen joukkuepelaaja ja käytän tilaisuuteni hyväksi, kun saan niitä, kommentoi Foden BBC:lle.
– Huomasin kisojen alussa paljon mediahuomiota minua kohtaan, sitä on vaikea sivuuttaa.
– Meillä on joukkueessa paljon kilpailua. Bukayo Saka on pelannut hyvin ja teki maalin ensimmäisessä pelissä. Marcus Rashford on onnistunut maalinteossa ja pelasi hyvin Walesia vastaan.
– Kaikki tekevät maaleja ja kaikki ovat osoittaneet osaamisensa, joten valmentajan on vaikea valita joukkueensa seuraavaan peliin.
– Uskon, että minulla on kaikki mahdollisuudet olla avauksessa seuraavassa ottelussa. Pelasin hyvin Walesia vastaan, mutta katsotaan, mitä tapahtuu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liverpool-fanit buuasivat Trent Alexander-Arnoldille – Arne Slot otti kantaa
- Nottinghamin omistaja meni vihaisena valmentajan puheille – näin Nuno kommentoi
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin