Arsenalin pelaaja pyysi anteeksi esitystään pudottuaan MM-kisoista: ”En voi olla ylpeä”
Arsenalin japanilaispuolustaja Takehiro Tomiyasu on pyytänyt joukkuekavereiltaan anteeksi esitystään miesten MM-kisojen neljännesvälierässä Kroatiaa vastaan.
Tomiyasun, 24, edustama Japani putosi kisoista ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Kroatian voitettua sen rangaistuspotkukilpailussa. Varsinaisen peliajan ja jatko-ottelun jälkeen peli oli tilanteessa 1-1.
Arsenalia viime vuodesta asti edustanut Tomiyasu pelasi kisoissa kolmessa ottelussa ja tahkosi täydet minuutit Kroatiaa vastaan. Hän ei ollut pilkuissa epäonnistuneiden japanilaisten joukossa, mutta Tomiyasun mielestä hänen esityksensä oli ala-arvoinen.
– Tietysti me olemme pettyneitä tulokseen. Minun esitykseni tänään oli katastrofi, joten olen pahoillani joukkueen puolesta, sanoi Tomiyasu Goalin mukaan.
– Minun on vain oltava paljon, paljon parempi auttaakseni joukkuettani. Se ei riittänyt, emmekä ansainneet voittaa myöskään joukkueena.
– Olimme niin lähellä tavoitettamme. He (Kroatia) olivat paljon parempia kuin me. En voi olla ylpeä. En ole tyytyväinen tapahtuneeseen. Tämä on jalkapalloa, ja meidän on oltava paljon, paljon parempia voittaaksemme vahvempaa joukkuetta vastaan.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”