Manchester United on halukas hankkimaan Hollannin maajoukkueessa loistavan PSV-hyökkääjän Cody Gakpon tammikuun siirtoikkunassa. The Times tietää kuitenkin kertoa, että seuran pitkäaikaisen siirtokohteen hinta on ehtinyt jo kaksinkertaistua viime kesästä.

Käytettyään kesällä yli 220 miljoonaa puntaa uusiin hankintoihin, ei United suunnitellut käyttävänsä merkittävästi rahaa uusiin hankintoihin tammikuun siirtoikkunassa. Cristiano Ronaldon lähtö on kuitenkin lisännyt seuran äkillistä tarvetta toiselle keskushyökkääjälle ja Gakpo on yhä korkealla seuran kohdelistalla.

Unitedin manageri Erik ten Hag keskusteli kesällä maanmiehensä Gakpon kanssa mahdollisesta siirrosta Old Traffordille, kun sopimus Antonyn kanssa oli jumissa. Brasilialainen siirtyi kuitenkin lopulta 86 miljoonalla punnalla Ajaxista, mikä tarkoitti silloisen Gakpo-kaupan kariutumista.

– Olin lähellä lähteä. Puhuin ten Hagin kanssa muutaman kerran Manchester Unitedista, Gakpo kertoi The Timesille lokakuussa.

– Lopulta sopimus ei toteutunut, mikä oli sääli minun ja kehitykseni kannalta, ja koska Manchester United on yksi maailman suurimmista seuroista. Mutta myös PSV:n kannalta, koska pelaajan siirtyminen Manchester Unitediin on hyvä asia seuralle.

Jos United päättää tehdä tarjouksensa Gakposta tammikuun siirtoikkunassa, joutuu se maksamaan hänestä lähes kaksi kertaa enemmän kuin mitä se olisi kesällä maksanut.

The Timesin mukaan Gakpon arvo oli vielä puoli vuotta sitten 30 miljoonaa euroa (noin 26 miljoonaa puntaa), mutta nyt Eredivisie-pelaajasta halutaan yli 50 miljoonaa euroa. Summa voi kuitenkin nousta entisestään, jos 23-vuotias jatkaa vakuuttavia otteitaan Qatarin MM-kisoissa.

Gakpo on osunut entisen Man United -luotsin Louis van Gaalin alaisuudessa kolmesti ja valmistautuu parhaillaan perjantai-illan puolivälieräotteluun Argentiinaa vastaan.

LUE MYÖS!