Harry Maguire sateli haukkuja tuomaristolle Englannin MM-unelman murskautumisen jälkeen: ”Meitä sattuu”

Harry Maguire uskoo Englannin kärsineen heikosta tuomaroinnista MM-puolivälierässään.
The Three Lionsin turnaus Qatarissa päättyi lauantaina 1-2-tappioon Ranskan kynsissä.
Englannilla oli tilaisuus tasoittaa peli, mutta Harry Kane ampui illan toisen rangaistuspotkunsa taivaan tuuliin.
Vaikka Englanti sai ottelussa kaksi rangaistuspotkua, Maguire tunsi, että moni erotuomari Wilton Sampaion ratkaisu kääntyi heitä vastaan.
– Meitä sattuu. Olemme hyvin pettyneitä. Me olimme tässä ottelussa varmasti parempi joukkue. Sanoisin, että jokainen neutraali katsoja voisi sanoa, meidän hallinneen suurimman osan peliä, Manchester United -kapteeni totesi beIN Sportsille.
– Suuret tuomaripäätökset menivät meitä vastaan. Sanoisin että moni päätös oli meitä vastaan.
– Me taistelimme ja jatkoimme puskemista eteenpäin. Me loimme tilanteita tilanteen perään ja he olivat kliinisiä kahdessa hetkessä. Siksi he ovat maailmanmestareita.
– Tuomarityöskentely oli minun mielestäni läpi ottelun heikkoa. Me seisomme täällä aina puhumassa, koska pelaajat saavat sen kriitikin. Olisi mukavaa, jos hän (erotuomari Sampaio) tulisi kertomaan, oliko hänellä hyvä peli vai ei.
Maguire nosti Sampaion heikosta tuomaroinnista esimerkiksi kaksi avauspuoliskon tilannetta. Toisessa Dayot Upamecano kaatoi Kanen rangaistusalueen rajalla. Toinen oli Bukayo Sakaan kohdistunut rike ennen Aurelien Tchouamenin avausmaalia.
– Ensimmäisellä puoliajalla oli niin monia tilanteita, joissa Ranska teki viisi tai kuusi rikettä. Minusta Kane oli boksin ulkopuolella, mutta se oli selvä rike. Myös se Bukayon tilanne ennen ensimmäistä maalia oli selvä rike.
LUE MYÖS!
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä