Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
Arsenal ja Leandro Trossard ovat päässeet yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta, paljastaa Athletic.
Athleticin saamien tietojen mukaan Trossard, 30, saa sopimuksen yhteydessä merkittävän palkankorotuksen.
Kyseessä on pelkkä palkankorotus, eikä sopimukseen tule lisävuosia. Trossardin uusi sopimus päättyy vanhan sopimuksen tapaan kesällä 2027.
Trossardin tulevaisuudesta on puhuttu jo jonkun aikaa, sillä kesäsiirtoa muihin maisemiin ei oltu suljettu pois ennen uutta sopimusta.
Laitahyökkääjä sai viime kaudella mukavasti peliaikaa Arsenalissa. Trossard kellotti kaikki kilpailut mukaan luettuna 3455 peliminuuttia ja vastasi huutoon kymmenellä maalilla ja kymmenellä maalisyötöllä.
Belgian A-maajoukkuepelaaja sai harjoituskaudella lihasvamman ja seurasi sunnuntaisen sarja-avauksen penkiltä.
Arsenal hankki Trossardin Brightonista noin 24 miljoonalla eurolla tammikuussa 2023.
LUE MYÖS
- Nick Woltemade on ollut iso pettymys lainalla Juventuksessa
- Ken Friar on kuollut
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Paul Scholes: Man United tarvitsee kokonaan uuden puolustuslinjan
- TalkSPORT: Thomas Frank saattaa palata Valioliigaan
- Paul Pogba: Man Unitedin on annettava Michael Carrickille aikaa
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”
- Michael Carrick kertoi mielipiteensä Man Unitedin alkukaudesta
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista