Erling Haaland siirtyi Borussia Dortmundista Manchester Cityyn vasta viime kesänä, mutta puheet tulevista liikkeistä ovat jo käynnissä. Totta puhuen ne eivät koskaan ole tauolle ehtineetkään.

Pyörremyrskyn lailla Valioliigaan saapuneen norjalaisen isä, brittikentät omalta aktiiviuraltaan hyvin tunteva Alf-Inge Håland puhui poikansa näkymistä France Footballille.

– Hän voisi jäädä Man Cityyn 15 vuodeksi, koska siellä kaikki on hyvin ja kyseessä on massiivinen seura.

– Mielikuvani kuitenkin on, että hän haluaa osoittaa pystyvänsä voittamaan missä tahansa isossa liigassa. Dortmundissa hän oli kaksi ja puoli vuotta, ja täällä voisi käydä samoin. Kolme vuottaa Valioliigaa, sitten Italiaan, Ranskaan tai Espanjaan. Mikään ei ole varmaa, mutta tällainenkin tulevaisuus on mahdollinen, sillä Erling pystyy olemaan voittaja missä tahansa joukkueessa.