Manchester United pelasi suljettujen ovien takana harjoituspelin – näin siinä kävi
Valioliigaseurat jatkavat valmistelujaan kohti kauden jatkumista. Manchester United pelasi kolmannen harjoitusottelunsa suljettujen ovien takana viime keskiviikkona.
United kohtasi harjoituskeskuksessaan Carringtonissa Evertonin. Ottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Ottelusta ei ole kuitenkaan kerrottu mitään lisätietoja julkisuuteen, eikä ottelua päässyt seuraamaan tai kuvaamaan.
Lehtitietojen mukaan ottelu oli molemmille joukkueille enempi kovan intensiteetin harjoitussessio kuin todellinen peli.
Man United on pelannut kaksi virallista harjoitusottelua tähän mennessä, joista molemmista tuli tappio. United hävisi ensin Cádizille, jonka jälkeen myös Real Betisille Espanjan leirillä.
Valioliiga jatkuu tapaninpäivänä, mutta sitä ennen pelataan jo liigacupia. Man United kohtaa liigaupissa ensi keskiviikkona Mestaruussarjaa johtavan Burnleyn.
MM-kisoista on jo saapunut pelaajia takaisin Unitedin haroitusvahvuuteen. Uruguayn paidassa pelannut Facundo Pellistri oli torstaina harjoituksissa, ja mies saattaa saada debyyttinsä Burnleya vastaan. Pellistri pelasi Uruguayn riveissä kaikissa alkulohkon otteluissa. Uruguayn kisaurakka päättyi alkulohkoon.
Lisäksi toppari Axel Tuanzebe palasi harjoituksiin torstaina, mutta kuntoutti vielä yksikseen. Tuanzebe ei luultavasti ole vielä pelikunnossa ennen joulua.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut