Manchester Cityn Tomas Galvez, 17, sai Pep Guardiolalta arvokkaan neuvon – näin suomalaislupaus kuvaili Erling Haalandia ja Kevin De Bruynea ihmisinä
Tomas Galvez, 17, solmi kesällä ammattilaissopimuksen Manchester Cityn kanssa. Englantilaissuomalainen pelaaja on harjoitellut jo puolustavan mestarin edustusjoukkueen kanssa.
Supertähdet kuten Erling Haaland ja Kevin De Bruyne ovat olleet henkilöitä, joihin nuori laitapuolustaja on voinut mentoreina tukeutua.
Ennen Cityyn liittymistä Lontoossa syntynyt Galvez vietti viisi vuotta Watfordin akatemiassa.
– Kun menet pukukoppiin tai kentälle, he ovat hyvin vieraanvaraisia ja tervehtivät. He ovat upeita ammattilaisia ja ovat valmiita auttamaan, jos teet jonkun asian väärin, Galvez kehui Huuhkajien etämediatilaisuudessa.
Galvez on saanut ystävällisten joukkuetovereiden lisäksi myös hyvän ensivaikutelman manageri Pep Guardiolalta, jota nuorukainen pitää maailman parhaana valmentajana. Espanjalainen on antanut puolustajalupaukselle tärkeitä ohjeita kehityksensä eteenpäin viemiseen ja läpimurron tekemiseen edustuksessa.
Yksi Guardiolan antama ohje on jäänyt Galvezin mieleen erityisen tärkeänä.
– Silloin kun aloitat pelaamaan edustusjoukkueessa haluat välttää riskejä, koska pelkäät tehdä virheitä näiden ammattilaisten kanssa. Pep kehoitti minua pallon saadessa pelaamaan sitä ylöspäin sen sijaan, että pudottaisin syötön alas. Eteenpäin vieviä syöttöjä, Cityn suomalaislupaus avasi.
Galvez kutsuttiin Portugalin harjoitusleirille ensimmäistä kertaa Suomen A-maajoukkuepaitaan. Laitapuolustaja saattaa tehdä Huuhkajadebyyttinsä maaotteluissa Ruotsia ja Viroa vastaan.
Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal jyräsi Fulhamin – Manchester Cityllä on nyt iso työ
- West Ham on nyt tukalassa paikassa – Tottenhamille aukesi mahdollisuus
- Nollaan pisteeseen jäänyt kriisiseura sai vihdoinkin helpottavan tiedon
- Suorat nousijat Valioliigaan ovat nyt selvillä – nämä joukkueet etenivät karsintaan
- Roy Hodgson, 78, palasi eläkkeeltä valmentamaan: ”Pystynkö todella tähän?”
- Mohamed Salah ei kadu päätöstään lähteä Liverpoolista: ”En halua sanoa liikaa”
- Tottenhamin Antonín Kinský painajaisdebyytistään: ”Se teki minusta vahvemman”
- Chelsea haluaa käyttää seurajoukkueiden MM-turnauksen voittajan tunnusta myös ensi kaudella
- Bournemouthissa tapahtuu: Andoni Iraolan lisäksi lähtee myös seurapomo
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Mohamed Salah ei kadu päätöstään lähteä Liverpoolista: ”En halua sanoa liikaa”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Chelsea haluaa käyttää seurajoukkueiden MM-turnauksen voittajan tunnusta myös ensi kaudella
- Roy Hodgson, 78, palasi eläkkeeltä valmentamaan: ”Pystynkö todella tähän?”
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa

