David Beckhamin poika debytoi ennätysyleisön edessä – legendaisä joutui valitsemaan erikoislaatuisen pakoreitin fanien piirityksestä
Romeo Beckham, 20, keräsi ennätysyleisön debytoidessaan Brentfordin B-joukkueessa.
Englannin maajoukkuelegenda David Beckhamin poika teki ensiesiintymisessä uudessa seurassaan tiistai-illan London Senior Cupin ottelussa yhdeksännen sarjaportaan Erith & Belvederen vieraana.
Beckham tuli toisella puoliskolla vaihdosta sisään, kun Brentford oli 1-2-lukemin tappiolla. The Bees nousi lopulta 3-2-voittoon.
Park View Roadin stadionille Wellingiin oli saapunut 554-päinen yleisömäärä seuraamaan Romeon debyyttiä. Kyseessä oli isäntäjoukkue Erith & Belvederen historian ennätysmäärä.
Myös vanhempi Beckham seurasi poikansa debyyttiä paikan päällä mustaan sadetakkiin piiloutuneena. Kun Davidin, 47, läsnäolo huomattiin, suuri joukko kannattajia pyrki ottamaan yhteiskuvaa pelaajaikonin kanssa.
David Beckham joutui lopulta poistumaan katsomostaan venyttämällä aidan yli ja puskien läpi kiertäen. Lopuksi Englannin entinen kapteeni juoksi sateisen kentän läpi pois stadionilta.
Myös Erith & Belvederen kanssa saman stadionin jakava Welling United huomasi vanhemman Beckhamin läsänäolon ja julkaisi kuvan erikoisvieraasta Twitter-tilillään.
Lähde: BBC
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- Mikel Arteta vaatii Arsenalia lisäämään painetta Manchester Cityn suuntaan
- The Athletic: Liverpool-tähti matkalla Valioliigan suurseuraan
- Häpeällinen tilasto kertoo kaiken Tottenhamin nykytilasta
- BBC: Arsenal valmis luopumaan kahdesta pelaajastaan
- Telegraph: Valioliigan suurseurat kiinnostuneet Aston Villan avainpelaajasta
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta

