Newcastle-tähden rattijuopumuksesta järkyttynyt Eddie Howe harkitsee kovaa ratkaisua: ”Tärkeintä on ettemme ylireagoi”
Eddie Howe harkitsee Joelintonin pudottamista Newcastlen kokoonpanosta tuoreen rattijuopumussyytteen vuoksi.
Keskikenttäpelaaja pidätettiin varhain torstaiaamuna. Brasilialaisen on määrä astua oikeuden eteen 26. päivä tammikuuta.
Alkoholin nauttiminen on Saudi-Arabiassa laissa kiellettyä. Newcastlen omistajayhtiö PIF (Public Investment Fund) toimii maan valtiorahastona.
Howen mukaan seurajohto on antanut managerille ohjat tehdä Joelintonin, 26, kohdalla sopivin päätös.
– Me olemme keskustelleet asiasta omistajien kanssa. Me käsittelemme näitä tapahtumia seurassa hyvin avoimesti. Kaikki ohjat ovat minun käsissäni, Howe sanoi lehdistölle.
– Minun täytyy peilata ja arvioida tilannetta. Teen päätöksen lähempänä ottelua.
– Me tulemme puntaroimaan monia eri tekijöitä. Minulla on hyvät välit Joen kanssa. Olen istunut hänen kanssaan alas keskustellakseni asiasta ja aion tehdä sen uudelleen. Työni on valita paras joukkue voittamaan ottelun, mutta meidän on otettava tällaiset asiat huomioon.
Howe myöntää olleensa yllättänyt Joelintonin saamasta syytteestä.
– Se oli minulle järkytys. Tämä on vaikea tilanne. Joe katuu asiaa ja oli eilen poissa tolaltaan. Hän ymmärtää tilanteen vakavuuden. Me ymmärrämme myös seurana tilanteen vakavuuden.
– Tulemme käsittelemään asian joukkueen sisäisesti. Joe on ihmisenä hieno ammattilainen ja hän on äärimmäisen intohimoinen urastaan ja seurastaan. Olen hyvin yllättänyt tapahtuneesta, mutta me tuemme häntä,
– On tärkeää kouluttaa ja auttaa häntä. Hän on hyvin nuori ja jokainen tekee virheitä. Tärkeintä on ettemme me ylireagoi.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa