Pohjois-Lontoon derby Arsenalin juhlaa – Tykkimiehille pitkästä aikaa voitto Tottenhamin kotiluolasta
Arsenal jatkoi voittokulkuaan Valioliigassa, kun se kaatoi sunnuntaina Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenhamin lukemin 2-0. Voiton myötä Arsenal kasvatti sarjajohtonsa Manchester Cityyn jo kahdeksaan pisteeseen.
Vieraat aloittivat ottelun terävästi ja hallitsivat kamppailun ensi minuutteja. Tykkimiehet saivat hallinnastaan palkinnon myös maalin muodossa 14. peliminuutilla, kun Bukayo Sakan laukaus pienestä kulmasta kimposi Hugo Llorisin käsien kautta verkon perukoille.
Arsenal jatkoi ottelun hallitsemista myös johto-osuman jälkeen. Kymmenen minuuttia Sakan osuman jälkeen se oli todella lähellä tuplata johtonsa, mutta Thomas Parteyn hurja kaukolaukaus osui kuitenkin ainoastaan tolppaan.
Lopulta vieraat onnistuivat iskemään toisen osuman, kun kamppailua oli takana 36 minuuttia. Bukayo Saka teki esityön ja Martin Ødegaard laukoi pallon tarkasti boksin rajan ulkopuolelta alakulmaan ohi Llorisin.
Spursin avausjakson ensimmäinen ja ainoa hyvä maalipaikka osui aivan jakson lopussa kapteeni Harry Kanelle. Aaron Ramsdale torjui Kanen puskun kuitenkin loistavasti.
Tottenhamin päävalmentajan Antonio Conten puheet puoliajalla selvästi herättelivät kotijoukkuetta, sillä toisen puoliajan alkuun viheriölle asteli aivan erilainen Spurs kuin avausjaksolla. Heti ensimmäisten minuuttien aikana niin Ryan Sessegnonilla kuin Harry Kanellakin oli tuhannen taalan paikat kavennusosumaan, mutta tulosta ei kuitenkaan syntynyt.
Toisen jakson hallinnasta huolimatta Spurs ei kuitenkaan onnistunut maalin teossa. Arsenal puolusti loppuun asti tiivisti maalivahti Ramsdalen johdolla.
Voiton myötä Arsenal katkaisi myös pitkän voitottoman putkensa Valioliigassa Tottenhamin vieraana. Viimeisin vierasvoitto oli nimittäin ennen sunnuntaita vuodelta 2014. Kolme viimeisintä kohtaamista Spursin kotiluolassa olivat kaikki päättyneet kotijoukkueen voittoon.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä