Jesse Marsch kiisti väitteet kapinasta Leedsissä: ”Potaskaa”
Leedsin päävalmentaja Jesse Marsch on kiistänyt väitteet, joiden mukaan hänen pelaajansa ovat kääntyneet häntä vastaan.
Marsch oli suojatteineen seitsemän pelin voitottomassa putkessa ennen kuin Leeds kaatoi keskiviikkona Cardiffin 5-2 FA Cupin uusintaottelussa. Valioliigassa Leeds on vain kahden pisteen turvin putoamisviivan yläpuolella.
Viime aikoina on liikkunut huhuja, joiden mukaan Leedsin pelaajat olisivat kapinoineet Marschia vastaan. Vajaa vuosi sitten puikkoihin hypännyt jenkkivalmentaja oli pöyristynyt väitteistä.
– Tiedän, että kaikkien on vaikea olla kärsivällisiä, ja minä nousen huomion keskipisteeksi, kun me emme saa haluamiamme tuloksia. Halun löytää kannattajillemme ja seurallemme tavan jatkaa uskomista tähän joukkueeseen, koska minä näen pelaajat ja heidän työmoraalinsa joka päivä, sanoi Marsch Goalin mukaan.
– Oli tämä raportti, jossa väitettiin sellaista potaskaa, että jotkut pelaajat ovat minua vastaan. Aivan kauheaa, aivan kauheaa. Olemme yhtenäisiä, olemme yhdessä ja teemme kaikkemme ryhmänä.
– Tiedän, että olen saanut paljon kritiikkiä, ja joissakin tapauksissa syystäkin, mutta sisäisesti olen tuntenut, että olemme menossa oikeaan suuntaan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin