”Sen pystyi huomaamaan” – Arsenalin hyökkäyksen tähdet iloitsivat suurta Man United -kaatoa
Arsenal-sankari Eddie Nketiah kertoo lontoolaisseuran himonneen voittoa Manchester Unitedista.
Syyskuussa hävinneet Tykkimiehet sai revanssin Erik ten Hagin miehistössä napattuaan kotikentällään 3-2-voiton.
Nketiah, 23, viimeisteli Arsenalin kolmesta maalista kaksi mukaan luettuna lisäajan ratkaisuosuman takajalan ohjauksellaan.
– Sen pystyi huomaamaan kuinka paljon me halusimme tätä voittoa. Se tahto voittaa omien kannattajiemme edessä, Nketiah kommentoi pelin jälkeen lehdistölle.
– Me jatkoimme puskemista loppuun saakka ja saimme lopussa sen (maalin) tehtyä. Siinä täytyy vain pysyä hereillä, koska tiedät voivasi saada sen mahdollisuuden. Onneksi minä sain sen lopussa.
Myös maalinteossa Unitedia vastaan onnistunut Bukayo Saka uskoo Arsenalin voivan yltää kauden päätteeksi korkealle, jos vire pysyy ennallaan.
– He olivat ainoa joukkue oli voittanut meidät tällä kaudella. Emme saaneet parasta mahdollista alkua, mutta osoitimme paljon luonnetta, Arsenal tähti totesi.
– Voimme olla ylpeitä. Meidän on pysyttävä nöyrinä, koska asiat voivat muuttua. Mutta jos jatkamme näin pelaamista, tulemme olemaan kauden päätteeksi hyvässä paikassa.
LUE MYÖS!
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Avainpelaaja jäi West Hamin kanssa Mestaruussarjaan – solmi jatkosopimuksen
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Aston Villan kesähankinta loukkaantui – viikkoja sivussa pelikentiltä
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wolverhampton lähetti hyökkääjänsä lainalle Ajaxiin – nyt hän on löytänyt itsensä
- IFR: Englannin jalkapalloseurojen taloustilanne herättää huolta
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen