Marcelo Bielsalla on epäilyksensä Evertonista – seuralla kaksi muutakin vaihtoehtoa
Evertonilla on iso työ edessään, jos se aikoo taivutella Marcelo Bielsan uudeksi päävalmentajakseen, kertoo Telegraph.
Leedsin Valioliigaan nostanut Bielsa, 67, on parhaillaan vailla töitä lähdettyään Elland Roadilta viime vuoden helmikuussa.
Hän on Evertonin omistajan Farhad Moshirin ykkösuosikki Toffeesin uudeksi käskyttäjäksi, mutta Bielsalla on Telegraphin mukaan epäilyksensä Everton-pestistä.
Bielsalle on ensisijaisen tärkeää, että joukkueessa on hänen pelisysteemiinsä sopivat pelaajat tai sitten seuran on taattava hänelle, että se pystyy hankkimaan sellaiset. Everton on taloudellisesti sellaisessa jamassa, että jälkimmäistä se ei pysty lupaamaan.
Argentiinalaisluotsi on mitä luultavimmin jo käynyt perinpohjaisesti läpi Evertonin pelaajiston ja viimeaikaiset ottelut. Jos hän hylkää Toffeesin kosiskelut, se johtunee siitä, että hän ei ole tyytyväinen joukkueen pelaajamateriaaliin.
Telegraphin mukaan muita ehdokkaita Evertonin peräsimeen ovat West Bromwich Albionin Carlos Corberán ja Southamptonista tuttu Ralph Hasenhüttl.
Everton on kirjoitushetkellä Valioliigassa viimeistä edellisenä. Se antoi maanantaina kenkää edelliselle päävalmentajalleen Frank Lampardille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta