AS Roman suututtanut Nicolò Zaniolo hukkasi mahdollisuutensa – Valioliiga-siirto ei toteudu
Bournemouth ei ole enää kiinnostunut hankkimaan AS Roman hyökkäävää keskikenttäpelaajaa Nicolò Zanioloa, kertoo Athletic.
Cherries pääsi aiemmin tässä kuussa Roman kanssa sopuun noin 30 miljoonan euron siirtokorvauksesta, bonuksista ja jatkoprosenteista, mutta Zaniolo, 23, kieltäytyi Bournemouthin tarjouksesta.
Italialaismedian mukaan Zaniolo ei edes vaivautunut tapaamaan Bournemouthin edustajia, jotka matkustivat tapaamaan häntä Roomaan. Italialaistaituri koki tiettävästi, että siirto Valioliigan nousijaseuraan olisi askel taaksepäin hänen urallaan.
Athletic kertoo, että Zaniolo on sittemmin muuttanut mieltään, mutta Bournemouth on jo vahvistanut hyökkäyspäätään Antoine Semenyolla ja seura yrittää vielä naarata Hamed Traorèn Sassuolosta. Näin olleen Cherriesillä ei ole enää tarvetta Zaniololle.
AS Roman päävalmentaja José Mourinho sanoi sunnuntaina Zaniolon ilmoittaneen, ettei hän halua enää pelata tai harjoitella Roman kanssa. Zaniolo on pelannut tällä kaudella 13 sarjaottelua Giallorossin kanssa, mutta lehtitietojen mukaan hänet suljetaan loppukauden ajaksi kokonaan sivuun Roman joukkueesta.
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä