Hakim Ziyech saattaa sittenkin jättää Chelsean – siirtoikkuna ei ole vielä kiinni kaikkialla
Chelsean laitahyökkääjä Hakim Ziyech vaikutti jo siirtyvän loppukaudeksi Paris Saint-Germainin riveihin lainalle, mutta diili kariutui myöhästyneiden asiakirjojen takia.
Ziyech, 29, matkusti tiistaina Ranskaan sinetöimään siirtoaan, mutta Chelsean ja PSG:n neuvotteluista muodostui lehtitietojen mukaan täysi farssi.
Kummallakin seuralla on oma versionsa siitä, miksi Ziyechin siirto ei toteutunut. Chelsea on syyttänyt hässäkästä teknisiä ongelmia omassa päässään, mutta PSG:n mukaan lontoolaisseura lähetti useaan kertaan virheelliset asiakirjat Ranskaan, mistä johtuen siirtoaika ehti loppumaan.
Jos PSG haluaa vielä Ziyechin riveihinsä, se joutuu odottamaan uutta mahdollisuuttaan ensi kesään saakka. Kaikkialla Euroopassa siirtoikkuna ei ole kuitenkaan vielä kiinni.
Turkkilaislehti Fanatik kertoo, että maan suurseura Beşiktaş on tarkkaillut Ziyechin tilannetta ja käynyt läpi, olisiko sillä varaa hankkia marokkolaistaituri riveihinsä.
Beşiktaşilla ei luultavasti pysty ostamaan Ziyechiä pysyvällä siirrolla, mutta lyhyt lainadiili saattaa olla toteutettavissa.
Turkissa siirtoikkuna menee kiinni vasta ensi keskiviikkona.
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli