Näin Liverpool-luotsi Jürgen Klopp selitteli tylyä tappiota: ”En löydä sille sanoja”
Wolverhampton voitti Liverpoolin Valioliigassa lauantaina tyylipuhtaasti 3-0.
Liverpool ei ole voittanut vuodenvaihteen jälkeen otteluakaan Valioliigassa ja on sarjataulukossa karusti kymmenentenä. Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija on kymmenen pisteen päässä.
Wolves iski kaksi maalia Liverpoolin verkkoon ensimmäisen vartin aikana. Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp ei tiedä, mitä ottelun alussa tapahtui.
– Ottelun alku oli kammottava. Päästimme kaksi sellaista maalia, joita emme voi päästää. Mutta päästimme ne silti ja olimme kahden maalin takamatkalla omasta syystämme. Meidän olisi pitänyt puolustaa paremmin. Olimme passiivisia. En kykene selittämään sitä. Ei ole tekosyitä. Olet 2-0 -tappiolla ja saat ottelun hieman kontrolliisi. Sitten pelaat noin 45 minuuttia hyvää jalkapalloa vieraskentällä, mutta et onnistu maalinteossa. Se kuvaa aika hyvin otteluamme.
Kloppin mukaan kavennusmaali olisi muuttanut kaiken – mutta sellainen jäi syntymättä.
– Meidän on muutettava peliämme välittömästi seuraavassa ottelussa. Tällä hetkellä olen niin pettynyt ja vihainen ensimmäisestä vartista. En löydä sille sanoja. Sitten saimme paikkoja, jotka olisi pitänyt käyttää hyväksi. Olisimme voineet nousta 2-1:een ja se olisi muuttanut kaiken. Olen varma siitä. Wolves ansaitsi kolme pistettä.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin

- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa