Man Unitedin keskikentän murheet kasautuvat – David de Gea uskoo tulokkaan potentiaaliin

Manchester United kuului viime valioliigakierroksen selkeisiin voittajiin, onnistuttuaan säilyttämään kotijohtonsa Crystal Palacea vastaan alimiehityksellä. Sarjakärjessä sekä Arsenal että Man City hävisivät ottelunsa, ja myös Newcastle taipui kotonaan tasapeliin West Hamia vastaan.
Casemiron nappaama suora punainen kortti tuottaa kuitenkin kolmen ottelun mittaisen pelikiellon, minkä lisäksi paha loukkaantuminen poisti juuri Christian Eriksenin listalta, jolta Erik ten Hag poimii kokoonpanonsa. Keskikentän suhteen riittää pohdittavaa.
Maalivahti David de Gea uskoo tammikuun hankinta Marcel Sabitzerin olevan avain tukalaan tilanteeseen. Itävaltalainen tuli Palace-otteluun vaihdosta sen 81. minuutilla.
– Hän näytti potentiaaliaan jo, pelaamalla todella hyvin, esittäen taklauksiaan. Hän on erittäin hyvä pallon kanssa.
Aiemmin mainittujen lisäksi Donny van de Beek on jo tuomittu loukkaantumisen vuoksi sivuun loppukaudeksi, ja Scott McTominay kärsii lihasvammasta.
– Olemme nyt ilman isoja pelaajia, mutta meillä on leveyttä, ja kaikki ovat valmiina kantamaan vastuuta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa