Chelsean ex-puolustaja lyttää seuran maailmanennätyshankinnan: ”Hän ei kuulu tälle tasolle!”
Chelsean entinen puolustaja Frank Leboeuf on laukonut kovia mielipiteitä espanjalaisesta Marc Cucurellasta, josta tuli maailman kallein laitapuolustaja siirryttyään Brightonista Stamford Bridgelle viime kesänä.
Hieman yli 65 miljoonaa euroa maksanut Cucurella on saanut runsaasti vastuuta paikatessaan takareisivammasta toipuvaa Ben Chilwelliä vasemman laitapakin tontilla.
Vain kolme Chelsean pelaajaa ovat pelanneet Cucurellaa enemmän tällä kaudella, mikä on 24-vuotiaan keskinkertaisten esitysten valossa turhauttanut etenkin Leboeufia.
Ranskalaisen puolustajaikonin mielestä Cucurellan ei pitäisi olla lähelläkään Graham Potterin avaavaa kokoonpanoa, sillä hän ei ole tämän mielestä tarpeeksi hyvä pelaamaan Chelsealle.
– Toivottavasti Reece James ja Chilwell palaavat kuntoon mahdollisimman pian, koska tarvitsemme heitä. Emme halua nähdä Cucurellaa enää, Leboeuf sanoi ESPN:lle.
– Kaikella kunnioituksella miestä kohtaan – jota en tunne – mutta pelaajana hän ei ole tarpeeksi hyvä Chelseaan. Se on niin yksinkertaista miltä se kuulostaa.
– On hullua, että he hankkivat hänet 60 tai 70 miljoonalla punnalla, koska näemme, että hän ei kuulu tälle tasolle!
Chilwell on lähellä tehdä täyden paluun pelikentille kärsimänsä takareisivamman jälkeen.
MM-kisat loukkaantumisensa vuoksi missannut Englannin maajoukkuepuolustaja tuli pelin loppuhetkiksi kentälle perjantain maalittomassa tasapelissä Fulhamia vastaan.
LUE MYÖS:
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”