Valioliiga syyttää Manchester Cityä yli sadasta taloudellisesta sääntörikkomuksesta – Pep Guardiola lupasi aikoinaan jättää seuran jos hänelle on valehdeltu

Manchester City on melkoisen ongelman edessä.
Valioliiga syyttää Manchester Cityä yli sadasta taloudellisesta sääntörikkomuksesta. Valioliigan mukaan seura syyllistyi sääntörikkomuksiin vuosina 2009-18.
The Timesin mukaan Manchester Cityä uhkaa vähintään pisterangaistus tai jopa sarjasta pudottaminen, jos seura tuomitaan syylliseksi.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Manchester City on saanut rangaistuksen taloudellisista sääntörikkomuksista. Vuonna 2020 UEFA langetti sille aluksi europelikiellon FFP (Financial Fair Play) -sääntöjen rikkomisesta. Lopulta Manchester City valitti tuomiosta CAS:iin (urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin), joka perui europelikiellon. Manchester City joutui maksamaan UEFA:lle kymmenen miljoonaa euroa sakkoa.
Tällä kertaa Manchester City ei voi kuitenkaan valittaa CAS:iin.
Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola totesi UEFA:n FFP-sakon aikaan lähtevänsä seurasta, jos selviää, että hänelle on valehdeltu.
– Kun seuraa syytetään jostain, kysyn heiltä lisätietoja asiasta. Sitten he selittävät tapaukset ja uskon heitä. Sanoin heille, että jos valehtelette minulle, seuraavana päivänä en enää ole täällä. Siinä tilanteessa jätän seuran, enkä ole enää heidän ystävänsä. Uskon heitä, ja olen uskonut sataprosenttisesti ensimmäisestä päivästä lähtien, ja siksi puolustan seuraa, Guardiola totesi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä