Erik ten Hag: Man Unitedille kotipisteen putoajakandidaatilta pelastanut Jadon Sancho voi palata tasolleen ”jos haluaa”
Manchester United oli keskviikkoiltana valmistautunut kuromaan kiinni naapurinsa Cityn ja Arsenalin etumatkaa Valioliigan sarjataulukossa. Niin se lopulta tekikin, pisteen verran.
Yksi piste putoajakandidaatti Leedsiltä Old Traffordilla ei ehkä kuulosta paljolta, mutta punaisille oli pitkään tarjolla vieläkin vähemmän; Raphaël Varanen 48. minuutin oman maalin jälkeen ottelu oli lukemissa 0-2.
Leeds-pääty kertoi valveutuneisuudestaan laulamalla Marcus Rashfordille ja juuri ennen tunnin täyttymistä vaihdosta tulleelle Jadon Sancholle vuoden 2020 EM-rankkarikisaan viittaavaa ”you let your country down” -chanttia.
Juuri mainittu kaksikko kuitenkin teki pelin lopussa voitavansa, ja nosti isännät yhden pisteen pottiin. Rashford osui 62. minuutilla, Sancho kahdeksaa minuuttia myöhemmin. Leedsin ensimmäinen valioliigavoitto sitten viime marraskuun jäi yhä odotuttamaan itseään.
– Olen hyvin onnellinen Sanchon onnistumisesta, manageri Erik ten Hag sanoi taiston tauottua.
– Hän on palaamassa, ja tiedämme miten mahtava jalkapalloilija hän on.
Aivan vielä isolla rahavuorella takaisin Saksasta hankittu 22-vuotias ei odotetulla tasollaan silti ole.
– Hän voi vaikuttaa merkittävästi peliin, kuten teki tänään. Hänen vaikutuksensa voisi kuitenkin olla jatkuvampaa laatua. Hän saa tehdä kovaa työtä sen eteen, kuten me kaikki.
Managerilta kysyttiin, mikä on se askel jonka A-maajoukkuelaiturin pitää ottaa palatakseen toden teolla.
– Kaikki on hänen omissa käsissään. Jos hän haluaa, hän voi ottaa sen askeleen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon